Kesän vaaroista suurin: punkit

 

Kun Romanian kadulta löytyy kesä-aikaan koira, sen korvat, suupielet ja silmäkulmat näyttävät lähes poikkeuksetta tältä. Punkit piinaavat meitä täällä koto-Suomessakin, mutta Romaniassa tilanne on vielä kahtakin kauheampi. Etelä-Euroopassa punkkien levittämät taudit ovat myös huomattavasti tavallisempia – ja vaarallisempia – kuin meillä toistaiseksi täällä Suomessa.

Romaniassa punkkien levittämistä taudeista tavallisimpia ovat adoptio-ohjelmassa olevilta koiriltakin testattavat borrelioosi, ehrlichioosi, babesioosi ja anaplasmoosi. Varsinkin hoitamattomina, taudeilla voi olla vakavat seuraukset ja esimerkiksi ehrlichioosi voi pahimmillaan kroonistua koiran elimistössä.

Punkkien vaarat vaanivat myös tarhoilla ja paras tapa välttää punkkien levittämien tautien tarttuminen koiriin on tottakai tehokas ulkoloishäätö ja punkkisuoja. Varsinkin suurilla tarhoilla tähän on kuitenkin ikävä kyllä harvoin mahdollisuus, sillä loishäätöjen kokonaiskustannus sadoille koirille on suuri.

Helpostusta helteeseen -tukikeräyksen avulla toivomme pystyvämme auttamaan myös loishäätöjen turvaamisessa tarhoille tulevan kesän aikana. Osallistuisitko sinä tämän kesän tärkeimpiin talkoisiin lahjoittamalla muutaman euron edes vähän mukavamman ja turvallisemman kesän takaamiseksi tarhakoirille

Helpotusta helteeseen -keräyksen aikana 8.-22.6.2021 kaikki Facebook-keräykseen, Mobile Payn kautta ja tililahjoituksena saapuneet, yleisviitteelliset lahjoitukset kohdistetaan yhteistyötarhojemme tarpeisiin, eli ruokaan, loishäätöihin, lääkkeisiin ja muihin tarhan arkea helpottaviin asioihin.

Voit osallistua Helpotusta helteeseen -keräykseen näin:

1. Lahjoita Facebookin kautta
2. Tee Mobile Pay -lahjoitus numeroon 23855
3. Tee tililahjoitus tilille FI73 1029 3000 3566 41, viitteellä 1177

Olemme myös kiitollisia tiedon levittämisestä sosiaalisessa mediassa hashtageilla #helpotustahelteeseen ja #rescueyhdistyskulkurit. Tägää meidät myös mielellään keräystä koskeviin postauksiisi.

Suurkiitos tärkeästä avustasi!

Lue lisää keräyksestä.


Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.