Kodin saanut koira: KIWI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kiwi profKIWI

* n. 8kk (synt. 9/2013)

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

28.4.2014
Yhteistyöklinikkamme  Onevetin työntekijä Irina, joka hoitaa suureksi osaksi kauttamme  tulevien koirien adoptiovalmisteluita, otti meihin yhteyttä ja esitti  pyynnön auttaa kolmea koiraa. Hän ja hänen ystävänsä pelastivat viime  syksynä kunnalliselta tarhalta vanhan huskymix-nartun, Carlan. He  etsivät Carlalle paikkaa, mihin saada se turvaan ja löysivät pihan,  jonne saivat Carlan turvaan maksua vastaan. Pihalla asuikin ennestään kolme koiraa, Gilda, Kiwi ja Dingo,  joiden omistaja ei enää välittänyt niistä. Niitä ruokittiin silloin  tällöin ja ne olivat suurimmaksi osaksi oman onnensa nojassa. Irina ja  hänen ystävänsä ottivat siis hoitaakseen myös niiden hyvinvoinnin.

He rakensivat koirille aitauksen, ruokkivat, madottivat ja  rokottivat kaikki neljä koiraa ja maksoivat lisäksi paikasta vuokraa  pihan omistajalle. Kului puolisen vuotta ja nyt pihan omistaja on  päättänyt, että Gilda, Kiwi ja Dingo saavat lähteä. Etsimme siis nyt omia välittäviä koteja Kiwille, Dingolle ja Gildalle.

Kiwi on nuori, vasta juniori ikään päässyt narttu. Sen emä on puhdas pittbull jolta tämä neiti onkin perinyt rohkean, riehakkaan ja jopa hieman dominoivan luonteensa. Isänä on ollut tiettävästi samalla pihalla aiemmin elänyt pieni koira. Isän puolelta tulee Kiwin koko, tästä neidistä voi todella sanoa, että kyseessä on suuri koira suurella luonteella, mutta pienessä paketissa.

Kiwin strategiset mitat ovat noin. 35cm korkea ja 11kg painava (tästä tosin voi hieman pudottaa, sillä neiti on melko tuhdissa kunnossa).

Kiwi on luonteeltaan iloinen, leikkisä ja touhukas pieni tyttö. Se suhtautuu ihmisiin kuten emänsä on opettanut eli suurella innolla ja rakkaudella. Kiwi ottaa myös vieraat ihmiset iloisesti häntä vispaten vastaan ja muistaa kyllä moikata ihan jokaisen vuorollaan. Suuresta energiamäärästään huolimatta se osaa myös rauhoittua kunhan vain saa tarpeeksi liikuntaa ja aktiviteetteja, tällä hetkellä tylsä pihalla eläminen onkin tämän vauhtimimmin energiavarastot saanut täyteen ja neiti olisi mielissään jos pääsisi tätä nuoren koiran intoa johonkin pian purkamaan. Kiwi on sosiaalinen ja elää tälläkin hetkellä muiden koirien kanssa, mutta toisen nartun kanssa sitä ei tulla terävän luonteensa vuoksi luovuttamaan. Mukava leikkisä poikakaveri sen sijaan uudessa kodissa voisi olla odottelemassa.

Kiwillä on perimässään voimakkaampaa rotua ja tämä näkyy neidin arjessa. Se on pienestä koostaan huolimatta pihan valtias ja yhtä vanhempaa huomattavasti suurempaa narttua lukuun  ottamatta se määrää tahdin, on sitten kyse ruokailusta taikka leluista. Tulevan kodin on syytä huomioida tämä, sillä Kiwi ei ole vain suloinen pieni koira, vaan se tulee tarvitsemaan kunnollisen tapakasvatuksen ja paljon virikkeitä. Voimakkaan luonteen kanssa pärjäävälle, osaavalle ihmiselle Kiwi on mitä upein koira. Se on kooltaan pieni, myös kaupunki asuntoon näppärä. Silti sen sporttinen ulkomuoto ja aktiivinen luonne mahdollistaa sen, että Kiwin kanssa voi harrastaa lähestulkoon mitä tahansa. Oikeilla motivointi keinoilla Kiwistä saa aivan mahtavan harrastuskaverin ja väsymättömän lenkkiseuran.

Etsitkö itsellesi reipasta ja innokasta harrastuskaveria. Jotain kompaktin kokoista mutta silti suuren koiran luonteella varustettua, hieman haastettakin tarjoavaa touhupakettia. Innokasta ja avuliasta mukana kulkijaa jonka kanssa aika ei käy pitkäksi. Sinulla on jo kokemusta koirista ja niiden kouluttamisesta ja olet valmis panostamaan yhteiseen aikaan. Jos vastasit kaikkiin kyllä, Kiwi voi olla etsimäsi. Sen luonne on täyttä kultaa unohtamatta upeaa ulkomuotoa. Enää puuttuu se ikioma koti jonka kanssa aloittaa yhteinen taival ja harrastuskenttien sekä lenkkipolkujen valloittaminen.

7.6.2014
Iloinen hurutyttö Kiwi on varattu omaan rakastavaan kotiinsa Suomeen.

15.6.2014
Kiwi saapui omaan kotiinsa myöhään eilen illalla, onnea uuteen elämään.

 

 

 

Varausta hoiti Tanja.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: