Päivitetty 04.04.2021

15 vuotta rescuetoimintaa – yhden mukana kulkeneen silmin


 

 

15 vuotta rescuetoimintaa – yhden mukana kulkeneen silmin

 

  1. Seison virolaisen koiratarhan pihassa ja puristan kädessäni upouutta talutushihnaa ja silitän juuri ensi kertaa tapaamani koiran takkuista turkkia hämmentyneenä. Koira on vähintäänkin yhtä hämmentynyt. Sen nimi on Roomeo. Ympärillämme haukkuu satakunta koiraa ketjujensa päässä. Kurkkuani kuristaa. Voin viedä kotiin vain yhden. 

 

  1. Naputtelen tekstiin viimeiset korjaukset ja pyydän sitten tiedotustiimiämme hoitamaan julkaisun kotisivuillemme tiistaiksi. Silloin aloitamme rekrytoinnin. Huomaan jännittäväni, olevani innostunut ja pikkuisen kauhuissani, kaikkea yhtä aikaa. Olemme rekrytoineet vapaaehtoistöihin Kulkureille toimijoita kymmeniä kertoja kuluneen yhdeksän toimintavuoden aikana. Tällä kertaa on toisin, alamme ensi viikolla etsimään joukkoomme palkattuja työntekijöitä. 

 

Ensikosketuksesta rescuetoiminnassa, kesästä 2005 on kulunut tätä kirjoittaessa 15 ja puoli vuotta. Tänään, kodittomien eläinten päivänä, kun Kulkurit on jälleen yhden merkittävän virstanpylvään äärellä, tuntuu oikealta pysähtyä miettimään, mitä rescuetoiminnassa on kuluneen 15 vuoden aikana on tapahtunut? Mikä on muuttunut, mikä on ennallaan? Miten tähän on tultu ja miltä rescuemaailma näyttää tänään verrattuna 15 vuoden takaiseen?

 

  1. Aloitan vapaaehtoistyön kodittomien eläinten parissa pian Roomeon kotiutumisen jälkeen. Olen 23-vuotias ja teen kaikkea uudessa pestissäni ensimmäistä kertaa. Matkan varrella haastattelen satoja perheitä ja toimin yhteyshenkilönä lukemattomille koirille. Luotan intuitiooni pikkuhiljaa enemmän ja kokemukset opettavat kysymään oikeita kysymyksiä, kuuntelemaan rivien välistä sitä mitä sanotaan ja mitä jätetään sanomatta. 

 

  1. Viime viikolla päätimme viimeisimmän rekrytoinnin vapaaehtoiseksi Kulkureille yhteyshenkilöiden toimiin. Hakemuksia tuli reilut 20 ja valitsimme mukaan kolme uutta toimijaa. Heillä kullakin on oma henkilökohtainen mentori, kokeneempi koirayhteyshenkilö, joka kulkee oppilaan kanssa kuvainnollisesti käsi kädessä noin ensimmäisen puoli vuotta. Oppilailla on edessään valtavasti opittavaa, läjäpäin kirjallista materiaalia opiskeltavaksi ja vahva tukiverkko. Alkuinfossa muistutan heitä myös oppimaan kuuntelemaan intuitiotaan. 

 

Adoptiotoiminta on kasvanut marginaalisesta puuhastelusta vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi lemmikin hankintaan 15 vuoden aikana. Tietoisuus rescuetoiminnasta kokonaisuudessaan ja etenkin rescuekoiran adoptiomahdollisuudesta on yleistä. Lähes jokainen suomalainen voi nimetä lähi- tai tuttavapiiristään jonkun jolla on rescuekoira tai ainakin jonkun joka tuntee sellaisen. Onneksi myös rescuetoiminta on monilla tahoilla kehittynyt kysynnän kasvamisen ja viranomaisten osoittaman kiinnostuksen ja ajoittain tiukankin kritiikin myötä. Prosessit ovat laajentuneet ja hioutuneet, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ammattimaisuus on korvannut puuhastelun, realismi ja faktat kulkevat toiminnassa tunteiden edellä.

 

Vuosien 2006-2010 välillä matkustan Viroon koiratarhoille kuuden tai kahdeksan viikon välein. Herään aamuyöllä, ajan Tampereelta Helsingin satamaan. Nukun laivan yläkannen kokolattiamatolla pari tuntia reppu tyynynäni ja Viroon päästessäni uppoudun koiriin, joita sitten henkisesti kannan mukanani kotiin saakka parin päivän päästä. Tallinnan satamassa luovutamme muutaman koiran kerrallaan niitä vastaan tulleille perheille. Olen kuolemanväsynyt noiden matkojen jälkeen, mutta vahva tietoisuus siitä että minua tarvitaan, ajaa minut liikkeelle aina uudestaan. Välillä teen virheitä, ja silloin koen että maailmani romahtaa ja keskitän kaiken energiani ongelman ratkaisemiseen. 

 

  1. Pelkästään adoptioprosessin ympärillä Kulkureissa toimii lähes 30 vapaaehtoistoimijaa. Itse olen ollut osa-aikaisesti palkattu toiminnanjohtaja yhdistyksessämme vuodesta 2015 lähtien. Jokaisen koiran matka Romanian koiratarhalta kotisivuillemme ja sieltä lopulta kotiin on saumattoman tiimityön ansiota, jossa jokainen prosessin osanen on tärkeä. Kerran kuukaudessa Romaniasta matkaa Euroopan halki kuljetusyhtiön auto kyydissään kattavan rokotusohjelman ja tautitestaukset läpikäyneet 38 koiraa, jotka luovutamme Suomessa omissa tilavissa vuokratiloissamme odottaville ja hyvin valmistelluille adoptioperheilleen. Seuraavien kuukausien ajan pidämme heihin edelleen yhteyttä säännöllisesti. Tietoisuus siitä, että kaikki on mietittyä ja jokainen palapelin palanen on kohdallaan, mahdollistaa tämän ja jättää resursseja myös yllättävien tilanteiden ja vastoinkäymisten kohtaamiselle. 

 

Näkyvyys ja toiminnan kasvaminen tuo mukanaan vastuuta jatkuvasti enenevissä määrin. Koirien terveysasioissa ehdoton tarkkuus, nopea reagointi poikkeamiin ja jatkuva prosessien tarkistaminen on vaativaa, mutta ehdottoman välttämätöntä. Kukaan ei kanna niin paljon huolta rescuekoirien tuonnin asianmukaisuudesta ja terveydestä, kuin vastuulliset rescueyhdistykset. Se on toiminnan elinehto. Terveysasioiden läpikäynti ja monimuotoisuus on tänä päivänä merkittävä osa adoptioprosessia. 15 vuotta sitten rescuekoirille tehtiin lain edellyttämät välttämättömät toimenpiteet. Tänä päivänä ne ovat vasta alku pitkälle toimenpiteiden ja testausten listalle. Adoptiokuormien logistiikka ja organisointi ei ole enää muutamien koirien luovuttamista satamassa tai huoltsikan pihassa. Nykyään se on merkittävää työnpanosta vaativa ponnistus, joka tulee jatkossa olemaan osa Kulkurien palkatun työntekijän toimenkuvaa.

 

  1. Keskitän kaiken tarmoni adoptiotoimintaan vuosien ajan. Nautin siitä hirveän paljon. Olen suunnattoman onnellinen jokaisesta koirasta, joka löytää omaan kotiin. Saan matkan varrella ystäviä ja vihamiehiä. Tunteet ovat vahvassa roolissa toiminnassani ja en koskaan pidä toiminnasta vapaapäiviä. Minulla on kotisivuilla kymmeniä koiria joiden yhteyshenkilönä toimin. Enkä koskaan taida pysähtyä miettimään pidemmälle, mihin tämä kaikki johtaa, mikä on ongelman ydin ja onko jotain mitä voisin tehdä sille? 

 

  1. Toimin edelleen toiminnanjohtajan roolini ohessa myös vapaaehtoistöissä koirien yhteyshenkilönä, tosin vain korkeintaan muutamalle koiralle kerrallaan. Nautin siitä suuresti edelleen, mutta enää se on vain kakun kuorrute. Kestävä eläinsuojelutyö on parhaita sanapareja joita tiedän ja mikään ei tuota minulle yhtä paljon iloa ja ylpeyttä kuin se, että saan ohjata toimintaa, joka pureutuu Romanian kodittomien koirien ongelman ytimeen merkittävällä tavalla. Että oikeasti paiskimme hartiavoimin töitä visiomme eteen. Ettei meitä enää eräänä päivänä tarvittaisi. 

 

Kulkureissa on steriloitu yhdeksän toimintavuoden aikana reilusti yli 20 000 eläintä. Adoptiotoiminnan ollessa yhä varmasti näkyvin osuus toimintaamme, on sterilointityö toimintamme rakenteen valettu pohja. 15 vuotta sitten joissain järjestöissä saatettiin ottaa ensimmäisiä varovaisia askeleita ennaltaehkäisevään eläinsuojelutyöhön, mutta ei voida puhua samanlaisesta volyymistä, millä moni yhdistys toimii aiheen parissa tänä päivänä. Nykyisin pidän sitä myös tietynlaisena mittarina toiminnan vakavasti otettavuudelle ja aidolle tahtotilalle vaikuttaa asioihin siellä ja sillä tasolla missä muutos pitää tehdä. Siksi sterilointityön kehittäminen tulee myös olemaan yksi toisen, tulevan palkatun työntekijämme toimenkuvista.

 

Tulevien uusien työntekijöiden palkkaaminen Kulkureille on iso askel toiminnan kehittymiselle. Olen täysin varma siitä, että aika on oikea ja suunta ainoa mahdollinen. Tulevat toimenkuvat ovat linjassa toimintamme arvojen kanssa ja vankentavat yhdistyksen perustaa ja mahdollistavat eteenpäin katsomisen uudesta näkökulmasta. Vapaaehtoistyö jatkuu kriittisen tärkeässä roolissa ja uusien työntekijöiden ja sen myötä tehtävän osittaisen toimenkuvien muutosten myötä saamme jälleen lisää resursseja panostaa vapaaehtoistoimijoiden tukemiseen ja heidän työnkuvansa helpottamiseen. Vapaaehtoistoimijoiden jaksamisesta ja työssään viihtymisestä huolehtiminen on tätä päivää. Voi auttaa muita vain jos voi itse hyvin.

 

Edessämme on muutosten kevät ja monia uusia mahdollisuuksia ja innostavia ideoita ja ajatuksia, joita emme malta odottaa päästäksemme toteuttamaan.

 

Entä mikä sitten ei ole muuttunut 15 vuoden aikana?

 

  1. Istun virolaisen koiratarhan häkin betonilattialla ja hautaan kasvoni sekaiseen vanhan koiran turkkiin. Huokaan syvään ja kuiskaan että lupaan tehdä kaikkeni että koiran elämä ei pääty siihen häkkiin vaan se pääsee vielä kotiin. Että kaikki tulee menemään hyvin. Täytän lupaukseni koiralle, teen parhaani että se pääsee kotiin. Joskus se riittää, joskus ei. 

 

  1. Istun romanilaisen koiratarhan häkin betonilattialla ja hautaan kasvoni sekaiseen vanhan koiran turkkiin. Huokaan syvään ja kuiskaan että lupaan tehdä kaikkeni että koiran elämä ei pääty siihen häkkiin vaan se pääsee vielä kotiin. Että kaikki tulee menemään hyvin. Täytän lupaukseni koiralle, teen parhaani että se pääsee kotiin. Joskus se riittää, joskus ei. 

 

Hyvää kodittomien eläinten päivää!

 

Salla Honkapää

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa