Kodin saanut koira: ZIKITA

Syntymäaika: 11/2019
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
(päivitetty 20.11.2020)
Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Morenin tarha sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja siellä majailee noin 100 koiraa. Andalle on tärkeää, että koirat voivat niin hyvin kuin mahdollista ja ettei koiramäärä tarhalla nouse kohtuuttoman suureksi. Tarhan koirat asuvat pääsääntöisesti yksin häkeissään, joissain häkeissä on kaksi koiraa. Häkkialue on kokonaan katettu ja niissä kaikissa on pehmustettu koppi. Kaikki koirat pääsevät myös päivittäin ulkoilemaan vapaana pihalla.

Romaniassa hylätään koiria mitä erilaisemmista syistä. Näin on käynyt myös Zikitalle, joka on joutunut ensin kunnalliselle tarhalle ja sieltä otettu Happy Dogs Morenille turvaan. Syytä hylkäämiselle ei ole tiedossa, kuten ei myöskään tietoa Zikitan elämästä ennen hylkäämistä.

Zikita rakastaa huomiota ja hyppii heti ympäri onnesta, kun joku lähestyy. Tästä syystä hänestä onkin hieman vaikeaa ottaa kuvia. Zikita vaikuttaa reippaalta ja ihmisrakkaalta koiralta, joka rakastaa rapsutuksia. Tyttö on erittäin energinen tapaus ja juokseminen on hänen mielestään todella kivaa. Zikita asuu toisen nartun kanssa ja he tulevat hyvin toimeen keskenään. Zikitalla voisikin tulevassa kodissa olla koirakaveri, mutta hän voisi viihtyä myös ainoana koirana.

Zikitaan ei voi olla ihastumatta! Tyttönen on ihanan pirteä,iloinen ja energinen tapaus.  Zikita on todella kaunis ja hurmaava nuori neiti, jolla voisi olla valoisa tulevaisuus kotikoirana. Vaikka Zikita onkin tarhalla avoin ja iloinen, kotikoiran taidot ovat hänelle vieraita. Tulevan perheen on onkin hyvä huomioida, että monet arjen asiat ovat Zikitalle täysin uusia ja ihmeellisiä ja voi siten vaatia aikaa ,ennen kuin tyttönen tottuu niihin. Zikitalle etsitään aktiivista kotia, koska tyttö ei varmasti viihtyisi pelkästäään sohvaperunana. Zikitasta voisi saada kivan harrastuskaverin tai seuraa pitkille lenkeille.

Zikita on kooltaan noin 45-50 cm ja 15 kg.

Päivitykset

Zikita saapui omaan kotiin Suomeen 8.5.2021.

2.4.2021

Ihastuttava Zikita varattiin omaan kotiin! <3

20.11.2020
Zikita tulee etsimään omaa kotiaan Kulkurien adoptiohjelmaan.

________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Zikita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zikita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Elina Ruuhinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: