Kodin saanut koira: ADOLF (nyk. Laku)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:


ADOLF

* arvioitu syntymäaika 8/2013

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

27.11.2013

Adolfin tarina on kovin tuttu romanialaiselle eläinsuojelija Luiza Mandrulle, sillä Adolf on löydetty veljiensä Amissin ja Rudolfin kanssa urheilukentän vieressä olevasta ojasta. Näillä kolmella veljeksellä kävi tuuri sillä he pääsivät turvaan Luizan luokse ja ovat siellä vahvistuneet ja kasvaneet hurjaa vauhtia.

Adolf on pentueensa reippain poika, se tulee luokse ilman mitään ennakkoluuloja ja alkaa pian nakertamaan sormia pentumaiseen tapaan. Adolf myös painii samassa aitauksessa olevien isompien pentujen kanssa eikä anna isompien pomottaa vaan pistää samalla mitalla takaisin eli luonnettakin tästä pojasta löytyy.

Adolf on hyvin tyypillinen nuori koira, joka rakastaa puuhata kaikkea mitä normaalit pennut nyt puuhaavatkin. Adolf ei haukkunut juuri ollenkaan, joten koti myös kerrostalossa sopisi asumismuodoksi. Koirakaveri tulevassa kodissa olisi plussaa mutta Adolf pärjää varmasti myös ainoanakin koirana, tosin tällöin omistajan tulee muistaa että kyseessä on aktiivinen nuori koira, joka tarvitsee liikunnan lisäksi myös aivotyöskentelyä jotta kodissa olevat tavarat pysyisivät ehjinä.

Adolf etsii kotia, jossa sille opetaan hellän varmalla otteella miten kunnon koirakansalaisen tulee käyttäytyä, sekä hihnassa kävely että sisäsiisteysharjoittelu tulee olemaan ensisijaisen tärkeää.

Tulevan kodin tulee sitoutua Adolfiin sen loppuelämän ajaksi, koiraa ei tule ikinä ottaa hetken mielijohteesta.

Adolfista kasvaa aikuisena keskikokoinen, noin 20 kg painava komistus. Tällä hetkellä Adolf painaa 5 kg ja on pentueensa pienin poika.

Adolf on valmis matkustamaan ikiomaan kotiinsa tammikuun 13. päivä, läpikäytyään pentujen rokotusohjelman.

Adolf saapuu omaan kotiinsa EU-passin kanssa, sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä ja tautitestattuna.  Huomioithan, että jos Adolf saapuu suomeen alle 6kk ikäisenä, sitoutuu uusi omistaja suorittamaan kastroinnin Suomessa. Yhdistyksemme osallistuu kastrointikuluihin 25% osuudella eläinlääkärin kuittia vastaan, kunhan kastrointi suoritetaan 4 kk sisällä Suomeen saapumisesta.

Tutustuthan huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

3.12.2013

Adolfia odottaa oma koti Suomessa, jonne se matkustaa tammikuun 13. päivän jälkeen.

20.1.2014

Adolf saapui omaan kotiinsa

20.2.2014

Adolfin kuulumisia kodistaan:
Noudin Lakun maanantaina 20.1. yksin autolla lentokentältä kotiin Pirkkalaan. Muu perhe odotti hereillä, lapsetkin (5- ja 8- vuotiaat tytöt) olivat hereillä vaikka kello oli jo yli 22.30, kun lopulta saavuin kotiin. Pienen alkuarastelun jälkeen Laku uskalsi tutustua varovaisesti uuteen “laumaansa“ ja tulevaan kotiinsa. Ensimmäinen yö meni yllättävän hyvin Lakun nukkuessa  matkaväsymystään pois.

Seuraavina päivinä Laku tutustui todella nopeasti tyttöihin, joiden kanssa huomasi leikkien sujuvan. Palloleikit kestivät pitkään ja väsyttivät uuden karvaisen kaverimme.
Se oli hyvä, koska alkuaikoina ei lenkkeilyä voinut vielä harrastaa, vain lyhyehköjä pissalla käyntejä. Olihan Lakun suurta energiamäärää jotenkin saatava purettua.

Pikku hiljaa pidensin ulkolenkkien pituutta. Ensin käytiin vain omalla pihalla, sitten piipahdettin kadun varressa ja jonkin ajan päästä kadun kulmassa. Pidin silloin ja pidän edelleen namipaloja reilusti mukana, koska Lakun maailma on jänniä juttuja täynnä. Ja silloin pieni rohkaisunami kannustuksen kera on paikallaan. Alkuaikoina kaikki pelotti, poikkeuksena autot, joihin Laku tottui varsin nopeasti.

Aikaisemmat koiranikin ovat rakastaneet lunta, eikä Laku ole poikkeus. Se pitää yli kaiken lumessa mylläämisestä ja lumipallojen kiinniottamisesta. Harmi vain, että lumet ovat täällä Tampereen korkeudellakin nyt huvenneet lähes olemattomiin. Olemme lähdössä hiihtolomalla Itä-Suomeen, jossa toivon mukaan olisi hieman enemmän lunta.

Muutamia pissavahinkoja lukuun ottamamatta, Laku on varsin nopeasti oppinut sisäsiistiksi. Silloin kun lenkillä on tapahtunut jotain erityisen jännää, joka jää stressaamaan Lakun mieltä, voi vahinko tapahtua. Näin kävi jokin aika sitten, kun joku ampui laittomasti pari ilotulitusrakettia eräänä perjantai- iltana. Ei- sana on tullut hyvin tutuksi Lakulle. Kaikki kun näyttää päätyvän Lakun suuhun aina imurin
johdosta tyttöjen leluihin ja kenkiin asti. Olemmekin ostaneet Lakulle reilusti puruluita ja muita sopivia leluja. Hampaita on vaihtunut jo useampi, joten puruleluja on järsitty paljon ikenien kutinan vuoksi.

Laku ei aina leikin tiimellyksessä muista, ettei hampailla tarttuminen ole sopivaa leikittäessä ihmisten kanssa. Olemmekin ottaneet käyttöön jäähyrangaistuksen. Laku tykkää ratkoa erilaisia namin piilotustehtäviä. Piilotan nameja huuhdottuihin  ja kuiviin maitotölkkeihin ja tyhjiin muro ym. pakkauksiin. Laku jaksaa usein ratkaista useamman tehtävän peräkkäin. Sotku on melkoinen tehtävien ratkomisen jälkeen, mutta koira loistaa tyytyväisyyttään saatuaan piilotetut namit.

Kevät tekee tuloaan jo ensi kuussa, enkä malta odottaa kun pääsen Lakun kanssa tutustumaan sille aivan uuteen vuodenaikaan sen kaikkine uusine tuoksuineen.

Kevättä odotellen,

Päivi ja Laku

 

Varaajana toimi Saila.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: