Kodin saanut: DIDI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

DIDI

* n. 2-3-vuotias

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

9.5.2013

Toukokuun 5.päivänä Romanialainen eläinsuojelija Luiza Mandru oli ajelemassa rauhallisesti autollaan, kunnes hän sattumalta huomasi kaksi pientä koiraa tienlaidassa. Luiza poimi pienokaiset kyytiinsä, eihän niitä millään voinut jättää tienlaitaankaan. Tämä kaksikko oli todennäköisesti hylätty tuohon tienvarteen tai läheiseen metsään.

Toinen koirista oli pieni pentu ja toinen aikuinen koira. Pieni pentu, jonka Luiza nimesi Emmaksi oli heiveröinen ja sairaan oloinen. Aikuinen narttu, Didi, oli ihmisiä kohtaan välittömästi hyvin rakastettava, vaikka toinen ihminen olikin aikaisemmin sinetöinyt sen kuolemaan keskelle metsää.

Aluksi Luiza epäili, että Emma olisi ollut Didin pentu, mutta eläinlääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että näin ei ole. Kenties heidät molemmat oli hylätty samaan aikaan, tai kaksi eksynyttä olivat vain löytäneet toisensa. Muutaman päivän jälkeen pieni Emma ei jaksanut taistella suuria tuulimyllyjä vastaan, mutta se nukahti ikiuneen saaden tuntea edes hetken olevansa rakastettu pieni koiranpentu 🙁

Didi on käynyt jo eläinlääkärilla kertaalleen ja hänen kuntonsa on todettu mitä parhaimmaksi. Luonteeltaan pikkuneiti on erittäin leikkisä, iloinen ja lempeä. Luizan kertoi, että kun hän katselee Didin leikkimistä, se näyttää ihan sirkuskoiran leikiltä 🙂 Didi tulee myös toimeen toisten koirien kanssa hyvin. Painoa tälle pikkuneidille on kertynyt huimat 5,5 kg!

Didi on jo madotettu kertaalleen ja kohta se pääsee aloittamaan rokotusohjelman, joka on valmis juhannuksen tienoilla. Tämän jälkeen Didi, Luiza ja Kulkurit toivovat Didin pääsevän omaan kotiinsa mahdollisimman pian. Ystävällinen pikkuneiti Didi tullaan myös steriloimaan ennen Suomeen tuloa.

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

13.5.2013

Didi on varattu omaan kotiinsa.

8.6.2013

Didi on saanut oman kodin Suomesta <3

Didin varausta hoiti Kata

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: