Kotihoitoviikot 10.-23.1.

Pieni, joillekin jopa näkymätön, mutta silti erittäin tärkeä osa Kulkurien toimintaa on kotihoito. Romaniasta Suomeen kotihoitoon saapuvien koirien lisäksi tapahtuu uudelleensijoituksia harmillisen paljon. Näissä tilanteissa pelastajana toimivat kotihoitajamme, jotka avaavat ovensa uudelleensijoituskoiralle, oli sen tilanne millainen tahansa.

Tämän takia vietämme 10.-23. tammikuuta kotihoitoviikkoja! Kahden viikon aikana keskitymme Suomessa kotia etsiviin koiriin, erityisesti niihin, joille se ensimmäinen koti ei ollutkaan se oikea. Julkaisemme sosiaalisessa mediassa, eli Facebookissa ja Instagramissa tarinoita, jotka kertovat kotihoidon merkityksellisyydestä ja siitä, kuinka arvokkaita kotihoitajat meille ja koirille ovat.

 

Näiden viikkojen päätähtinä ovat siis sekä kotihoidossa kotia etsivät koirat että heidän loistavat hoitajansa. Saamme kuulla muutaman hoitajan näkemyksiä kotihoidosta, kurkistaa hoitolaisten elämään hoitopaikoissa sekä lukea ihania tarinoita, joissa uudelleensijoitus ja kotihoidosta kotiin pääsy mahdollistivat koiralle stressittömän, onnellisen elämän. Myös kotisivuille lisätään kohokohtia viikkojen sisällöstä.

 

Tervetuloa seuraamaan kotihoitajien ja hoitokoirien elämää sekä somessa että täällä sivuilla!

Lue myös:

Shout it Out -huutokaupan tuotto yli 10 000 euroa

Loppuvuodesta oli taas aika huutaa koirien hyväksi vuosittaisessa Shout it Out -hyväntekeväisyyshuutokaupassamme, ja nyt on kiitosten aika. Ja vilpittömästi saammekin taas kerran kiittää, sillä te – parhaat tukijamme – huusitte huutiksen tuotteita yhteensä yli 10 000...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 2025

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys                                                                                                                                  1.1.2025   Vuoden ensimmäisenä päivänä saan jälleen perinteiseen tapaan tervehtiä teitä,...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää