Kotia etsivä koira: RAMBO

Rambo hurmaa kaikki lempeällä olemuksellaan ja iloisella asenteellaan
Syntymäaika: n. 2021
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio: 50cm / 30kg

Perustiedot ja tausta
8.5.2024

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Rambo on päätynyt tarhalle ja Ioanan hoiviin noin 1-2 vuotiaana. Tätä ennen Rambo asusteli Ioanan kaverin työpaikalle jonne oli päätynyt pentuna. Rambon aika ennen turvaan pääsemistä jääkin meille vain arvailujen varaan. Mahdollisesti Rambo on ollut osana omistetun koiran ei toivottua pentuetta, jolloin perhe on hylännyt pennut oman onnensa nojaan tai kenties syntynyt suoraa kadulle kodittoman koiran pennuksi. Tällä hetkellä Rambo asuu Cosoban yhdellä aidatulla pihalla, vapaana yhdessä kymmenien muiden koirien kanssa. Tarhalla Rambo vaikuttaa tulevan hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja välttelee konfliktitilanteita. Hän osaa asettaa rajansa kuitenkin muiden koirien suhteen, ilmaisten nätisti mutta napakasti, mikäli toiset tulevat liian lähelle, ja hän vaikuttaakin pikemminkin nauttivan omasta rauhastaan. Rambo on siitä erityinen, että häntä käytetään aktiivisesti tarhalla verenluovuttajana sairaille pennuille.

Pihalla ollessaan Rambo vaikuttaa maltilliselta ja tyyneltä, antaen itsevarman ja tasapainoisen vaikutelman. Ihmisiä kohtaan Rambo on avoin, kiinnostunut ja reipas. Hän ottaa vieraiden ihmisten huomion vastaan iloisesti, hyppien vasten ja jääden siihen odottamaan rapsutuksia ja herkkuja. Rambo näyttää ulkoisesti hieman  labradorinnoutajan ja molossin risteytykseltä, mutta tietenkään hänen rotuperimänsä ei ole meille tiedossa. Mikäli Rambossa virtaa molossin perimää, voi kotiutuminen hyvinkin olla hänen rauhallisesta luonteestaan huolimatta vauhdikas ja kierrokset nousta herkästi korkealle.

Etsimme Rambolle sitoutunutta perhe sekä koti, josta löytyy ymmärrystä vahvaluonteisista, molossirotuisista koirista. Rambon mahdollisesta rotuperimästä johtuen se tulee tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen. Rambo nauttisi elämästään varmasti perheen ainoana silmäteränä, mutta hänet voisi kuvitella myös narttu koiran kaveriksi. Rambo ei tule toimeen kissojen kanssa ja kokee heitä kohtaan voimakasta saalistusviettiä. Tästä syystä Ramboa ei voida sijoittaa kotiin, jossa on kissoja tai muita pieneläimiä. Ramboa ei sijoiteta myöskään keskustan vilinään.

Rambon mahdollisesta rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta.

Päivitykset

8.5.2024
Ihana Rambo poika aloittaa oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: