Kuulumisia Danalta: Molemmat polvet on nyt leikattu ja kuntoutus jatkuu

Kesällä 2020 Danan elämä tuli tienhaaraan. Tuli hetki, jolloin se oli lähempänä kuolemaa, kuin koskaan aiemmin elämänsä aikana. “Tämän koiran kuntouttaminen olisi eettisesti väärin”, sanoi eläinlääkäri. “Tämä koira on niin laiha ja arka, että raskas leikkaus olisi sille liikaa”.

Näiden sanojen ja polviluksaatiodiagnoosin saattelemana vuoden ikäiselle Danalle harkittiin eutanasiaa. Koska lopetuspäätös näin nuorelle koiralle tällaisen diagnoosin edessä tuntui meidän mielestämme täysin kohtuuttomalta, päätimme auttaa Danaa keräämällä sille varat leikkauksiin ja kuntouttamiseen. Elämäniloinen Dana ansaitsi mielestämme mahdollisuuden hyvään, pitkään ja onnelliseen loppuelämään.

Danan ensimmäisestä polvileikkauksesta on nyt kulunut kuukausi ja elämäniloa lukuunottamatta on Danassa muuttunut aivan kaikki. Se matelehtiva, laiha rääpäle, joka kotihoitoon kesäkuussa saapui, on väistynyt reippaan, ylväästi astelevan koiraneidon tieltä. Jo näinkin lyhyen kuntoutusjakson jälkeen Dana käyttää leikattua jalkaa upeasti ja onkin fysioterapeutin mukaan jo saanut siihen kiitettävästi lihaksia. Kylkiluutkaan eivät enää törrötä turkin alta.

Myös Danan toinen polvi tarvitsi leikkausta, onneksi kuitenkin ensimmäistä lievemmin. Polvi leikattiin alkusyksykstä ja Dana on toipunut toisestakin leikkauksesta hienosti. Danan hoitoon, leikkaukseen ja kuntoutukseen kuluu rahaa melkoisen suuren summan verran, mutta vaikka summa on suuri, ei se ole lähelläkään yhden nuoren koiran elämän arvoa.

Danan keräys on tähän mennessä tuottanut upeat 3 813 euroa, mutta arviomme mukaan tarvittaisiin vielä pieni yhteinen ponnistus, jotta varat Danan hoitoon olisi kokonaisuudessaan kasassa. Voisitko sinä auttaa meitä auttamaan Danaa?

Lahjoittamalla Rescueyhdistys Kulkurit ry:n lahjoitustilille FI73 1029 3000 3566 41, viitteellä 9111 tai lähettämällä MobilePaylla vapaavalintainen summa numeroon 23855, viestiksi Dana, olet mukana turvaamassa Danalle onnellisen ja toivottavasti pitkän loppuelämän.

Suurkiitos kaikille auttaville! Pian Dana pääsee palaamaan adoptio-ohjelmaan etsimään sitä omaa, loppuelämän kotiaan.

Danaa autetaan A Little Help from my Friend -projektin avulla.


Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.