Kulkurien “A little help from my friend” on yhtä aikaa uudentyyppinen varainkeruun muoto, jossa toisaalta palataan hyvinkin auttamistyön juurille.
Tässä toistaiseksi jatkuvassa projektissa tullaan keräämään varoja aina kulloisellekin yksittäiselle kohteelle, joka voi olla muutaman kympin, satasen tai korkeintaan parin tuhannen kertakohde. Tarkoituksena on auttaa Romanian yhteistyötahojamme ja kodittomia eläimiä vielä enemmän ruohonjuuritasolla, keräten varoja esimerkiksi yhden koiran hoito- tai terveyskuluihin, johonkin rakennusprojektiin, koirankoppeihin, matolääkkeisiin, sidetarvikkeisiin, kuntoutukseen, mihin milloinkin tarvitaan.
Joskus kyseessä voi olla vaikkapa kadulta pelastettu pentue, joka tarvitsee tehohoitoa, joskus vanha huonokuntoinen koira, jonka tila vaatii tutkimuksia, joskus voimme yhdistää voimamme saadaksemme pitkään jalkaansa kipuilleen koiran ortopedin hoitoon. Apumme ylettyy myös Suomessa kotihoidossa oleviin, yhdistyksen vastuulla oleviin koiriin.
A little help from my friend-projektiin osoitetuista lahjoituksista katetaan aina kulloisenkin kohteen kulut ja mikäli apua saapuu enemmän kuin tarvitaan, ohjataan ylijäävä osuus Kulkurien sterilointitoimintaan.
Projektia seurataan Kulkurien some-kanavissa sekä kotisivujen projekti-osiossa. Lisätietoja saat toiminnanjohtajaltamme Salla Honkapäältä.
Lahjoitustiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili:
Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111
MobilePaylla vapaavalintainen summa numeroon 23855, viestiksi 9111.
Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

Esko sai apua sydänmatohoitoihin

Cosoban pennut saivat ruokaa – kiitos kaikille lahjoittaneille!

Auta lahjoittamalla – Cosoban pennut näkevät nälkää

Apua kotihoitolaisten hoitokuluihin tarvitaan – auta Bruuta ja Albinaa!

Puuha-Peten matka jatkuu – kiitos kaikille lahjoittaneille!

Auta meitä korjaamaan Puuha-Pete

Eminan muistolle

Kiitos jokaiselle Danaa auttaneelle

Kotihoitolainen Emina tarvitsee apua!

#pilkahduspimeässä -ruokarahakeräys tuotti huikeat 5412 euroa Romanian tarhoille

#pilkahduspimeässä -ruokarahakeräys 3.-9.11. Romanian tarhakoirille syksyn kylmeneviin päiviin

Kuulumisia Danalta: Molemmat polvet on nyt leikattu ja kuntoutus jatkuu

Toipumiskuulumisia Danalta – enää hoitoon tarvitaan noin 1000 euroa

Tänään on Danan leikkauspäivä – apua tarvitaan edelleen!

Dana tarvitsee apua!

Maxyn hammashuoltoon vastaanotettiin huimat 1104€
