Kiitos jokaiselle Danaa auttaneelle

Kesällä 2020 Danan elämä tuli tienhaaraan. Tuli hetki, jolloin se oli lähempänä kuolemaa, kuin koskaan aiemmin elämänsä aikana. “Tämän koiran kuntouttaminen olisi eettisesti väärin”, sanoi eläinlääkäri. “Tämä koira on niin laiha ja arka, että raskas leikkaus olisi sille liikaa”.

Näistä sanoista alkoi vuosi sitten helmikuussa Romaniasta Suomeen kotiutuneen nuoren Danan pitkä taival kohti sitä jotakin, josta mekään emme viime kesänä vielä tienneet mitään. Dana on kahdeksan kotihoidossa vietetyn kuukauden aikana läpikäynyt kolme polvileikkausta ja kymmeniä tunteja kuntoutusta, se on saanut opetella kotikoiran tärkeitä taitoja, tutustua kymmeniin uusiin koira- ja ihmisystäviin ja rauhassa kasvaa laihasta, ujosta pennusta reippaaksi nuoreksi neidiksi, joka tätä nykyä kohtaa elämän käänteet rohkeasti häntä heiluen.

Te tukijamme olette olleet iso voimavara Danan matkalla. Kiitos A Little Help from my Friend -projektin kautta kerättyjen varojen, pystyimme ongelmitta kattamaan Danan leikkaukset ja kuntoutukset ilman turhan isoa lovea yhdistyksen budjettiin. Te lahjoititte yhteensä keräyksen aikana Danalle 3 813 euroa ja sekä me että Dana olemme kovin kiitollisia jokaisesta eurosta.

Tänään kahdeksan kotihoitokuukautta tulivat päätökseensä. Tänään Danan elämässä kääntyi uusi sivu, kun se pääsi matkaamaan ihan ikiomaan loppuelämän kotiinsa oman, rakastavan ihmisensä kanssa. Postauksen kuvassa näkyy Danan ja oman ihmisen ensikohtaaminen, eikä ylimääräiseltä sydämenlyönniltä voi välttyä sitä katsellessa. On selvää, että Dana on kotona.

Danan matkasta voi lukea lisää täältä  sekä Danan profiilista.