Päivitetty 24.10.2019

Parvopennut selvisivät, apua tuli 4203,39€


A little help from my friend-projektin tiimoilta onnellisia uutisia!

Parisen viikkoa sitten seurasimme sydämet syrjällään aktiiviemme Essin, Ninan ja Marjukan matkaa Romaniassa, kun he kohtasivat ohikulkiessaan onnettoman koiraperheen, johon kuului kaksi aikuista koiraa ja kolme pentua. Ne elivät tehdasalueen pihalla enemmän ja vähemmän oman onnensa nojassa, paikallisten miesten kuitenkin siinä kohtaa väittäessä niitä “omikseen”, kun aktiivimme olisivat halunneet ottaa koirat mukaansa.

Pennuista yhden tilanne oli lohduton jo paikan päällä ollessa ja kun tytöt vihdoin saivat koirat mukaansa ja lähtivät ajamaan kohti eläinlääkäriä, kuoli heikoin pentu Ninan syliin autossa. Apu tuli sille liian myöhään. Myös musta pentu alkoi oireilla pian ja kolmas pentu hieman myöhemmin. Parvo, tuo pentujen painajaismainen tauti, oli saavuttanut senkin.

Pennut saivat parasta mahdollista hoitoa Onevetin klinikalla. Ne olivat viikon intensiivihoidossa ja ne todella taistelivat elämästään. Parvopennuilla mahdollisuudet selviytymiseen hyvällä hoidollakaan eivät ole 50% suuremmat.

Vihdoin viime viikonloppuna saimme huojentavia uutisia, mitä tekin varmasti olette jo odottaneet! Pennut ovat selätteneet parvon ja toipumassa kovaa kyytiä! Ne selvisivät, kumpikin! ❤

Perheen aikuisille koirille, jotka eivät muuten olleetkaan “äiti ja isi”, kuten tehdasalueen miehet väittivät, vaan “äiti ja äiti”, on jo aloitettu rokotusohjelmat, ja nyt ne päästään aloittamaan myös pennuille.

Kaikki neljä ovat edelleen parhaassa mahdollisessa hoidossa klinikalla ja ne paitsi rokotetaan, ne tietysti myös ulko- ja sisäloishäädetään, mikrosirutetaan, niille tehdään passit, aikuiset steriloidaan ja ne saavat kupunsa täyteen joka päivä laadukasta ruokaa ja katon päänsä päälle. Aikanaan perhe myös lisätään Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja niiden loppuelämä alkaa siintää niiden silmissä aivan erilaisena kuin kaksi viikkoa sitten…

Tämä kaikki on teidän ansiotanne! Käynnistimme akuutin keräyksen koiraperheelle A little help from my friend-projektin mahdollistamana reilut pari viikkoa sitten kerätäksemme varoja koiraperheen hoitoon. Te vastasitte huutoon, aivan käsittämättömällä tavalla.

Projektiin kertyi varoja muutamassa päivässä 4203,39 euroa. Se on ihan uskomaton summa rahaa ja sillä katetaan perheen kulut kevyesti ja mikä parasta, summasta jää vielä ylikin! Ylijäävän summan ohjaamme projektin hengen mukaan Kulkurien sterilointitoimintaan – niin että tämän kaltaisia tarinoita ei enää jonain päivänä syntyisi lainkaan.

Lämmin, sydämellinen kiitos teille kaikille projektia ja tätä koiraperhettä auttaneille, olette kultaa! ❤

 

————————————————-

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.