Kodin saanut koira: CANDY B

Syntymäaika: 10/2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
09.10.2019
Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiä ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon. Osa Ioanan pelastamista koirista asustaa One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa.

Ioana on löytänyt suloisen Candyn hylättynä pellolta. Neiti on hyvin onnekas, sillä se pääsi Ionan kotiin etsimään omaa kotiaan. Onevetin klinikalla Candy nuuskuttelee ympäri pihaa. Vieraita ihmisiä se jännittää jonkin verran ja tilanne on selvästi Candylle uusi. Namien avulla Candyn töpöhäntä heiluu taukoamatta ja se antaa rapsuttaa itseään. Kissalle Candy meinasi sanoa nameista, mutta se uskoi kissan sähähdystä eikä lähtenyt esim jahtaamaan kissaa. Ionan luona asuu myös muita koiria ja Candy tulee niiden kanssa loistavasti toimeen. Tuttuja ihmisiä kohtaan Candy on hyvin ystävällinen ja iloinen. Neiti vaikuttaisi olevan hieman herkkä persoona, joka jännittävässä tilanteessa tukeutuu tuttuun ihmiseen. 

Painoa Candyllä on arvion mukaan noin 6 kg ja säkäkorkeutta noin 25-30 cm.

04.11.2019
Candy nykyisin Hilppa lensi omaan kotiin 2.11.

09.10.2019
Candy B on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea ihanalle neidille sekä sen tulevalle perheelle.

09.10.2019
Ihana Candy B on lisätty adoptio-ohjelmaan.

________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Candy B saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Candy B on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Candyn yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: