Päivitetty 26.02.2021

Kotihoitolainen Emina tarvitsee apua!


Ei ole lottovoitto syntyä kodittomaksi koiraksi Romaniassa. Vaan eipä se ole usein lottovoitto elää omistettunakaan koirana Romaniassa. Niinkun Emina, joka oli aina vuoteen 2017 tietojemme mukaan omistettu koira. Se eli ketjun päässä ja toimitti vahtikoiran virkaa. Eminan luonteenlaadun huomioonottaen se tuskin oli kovin hyvä siinä hommassa. Ketjun päässä Eminaa myös pennutettiin ja luoja yksin tietää mitä niille kaikille pennuille tapahtui.

Neljä-vuotiaana Eminan elämä muuttui. Se pääsi irti ketjustaan, karkasi ja juoksi läheiselle huoltoasemalle, ruuan perässä varmaankin. Sieltä sen suurella onnenkantamoisella poimi mukaansa Carpen tarhan Carmen, ja Emina sai turvapaikan tarhalta.

Emina pääsi adoptio-ohjelmaamme vuonna 2019, mutta omaa kotia ei vain kuulunut sympaattiselle rouvakoiralle. Asiaan varmasti vaikuttaa se, että Eminalla on lantiossa vanha murtuma ja se on aiheuttanut toiselle puolelle lonkkaan nivelrikkoa. Eminan liikkuminen on ajoittain jäykkää ja joskus se ontuu hetkellisesti.

Erityisadoptiokoirille elämä tarhaolosuhteissa on usein jopa raskaampaa kuin muille koirille, sillä niillä olisi usein tarvetta erityisesti hyvälle hoidolle, eikä vähäinen liikunta ja kova betonilattia tarhalla ainakaan edesauta ortopedisissa ongelmissa.

Helmikuussa 2021 meille tarjoutui vihdoin mahdollisuus tuoda Emina Suomeen kotihoitoon. Antaa sille mahdollisuus viettää loppuelämänsä niin laadukasta elämää kuin mahdollista. Viikon jälkeen kotihoitaja kuvailee Eminaa täydelliseksi. Se on rauhallinen, iloinen ja lempeä. Se nukkuu omalla pehmeällä pedillään, antaa käsitellä itseään miten vain, lenkkeilee hihnassa kuin vanha tekijä ja nauttii läheisyydestä ja rapsutuksista. Vaatimaton, ihana, kultainen Emina!

Jotta voimme auttaa Eminaa parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitsemme realistisen ja ajantasaisen arvion sen ortopedisesta tilanteesta. Siksi olemme varanneet sille ajan ortopedille Sipooseen 1.3.2021. Emina tullaan tutkimaan ja se varmasti röntgenkuvataan. Toivomme toki saavamme sille myös tarvittaessa kipulääkityksen ja muita lääkinnällisiä apuja. Jos Eminalle suositellaan esimerkiksi fysioterapiaa tai hierontaa, nämä tullaan sille myös järjestämään. Muusta osaamme sanoa paremmin ortopedin käynnin jälkeen.

A little help from my friend -projektin avulla pyytäisimme nyt avustusta eläinlääkärikuluihin Eminaa varten. Mikäli lahjoituksia tulee enemmän kuin Emina tarvitsee, tullaan loput käyttämään seuraavan erityisadoptiokoiran kuluihin.

Lahjoitustiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili:
Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111

MobilePaylla vapaavalintainen summa numeroon 23855, viestiksi 9111.

Me ja Emina kiitämme!

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.