Enkelikoira: EMINA

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
23.4.2021

Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, jonka kanssa myös Kulkureilla oli yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Carpen tarha on ollut Carmenin ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti.

Myös Emina asui Romaniassa Carpen tarhalla. Eminalla on ollut ennen tarhalle saapumista omistajat, jotka pennuttivat sitä usein ja pitivät ketjussa. Emina pääsi ketjusta karkuun, jolloin Carmen löysi sen huoltoasemalta ja toi turvaan Carpen tarhalle. Ennen kun Emina lisättiin Kulkurien adoptio-ohjelmaan, se oli ehtinyt olemaan tarhalla noin puolitoista vuotta.

Eminan lempinimi tarhalla oli “hepuli”. Se on oikea touhottaja, steppaileva kaunotar, joka hakee kontaktia ja innostuu helposti. Silityksiä saadessaan Emina rauhoittuu paikoilleen. Namit toimivat hyvin motivaationa Eminalle ja niiden avulla, sitä saa käsitellä ja tutkia miten tahansa. Emina oli tarhalla elänyt monen koiran kanssa ja se oli tullut toimeen kaikkien, paitsi yhden kanssa, joka oli vanhempi narttu. Tätä koiraa Emina pomotti.

Eminalla on lantiossa vanha murtuma ja sen takapää on välillä jäykkä ja tarhalla sen on nähty ontuvan hetkellisesti. Rtg-kuvien perusteella konsultoitiin suomalaista ortopedia ja lausunnon mukaan Eminalla on vakava nivelrikko toisessa lonkassa. Tilaan on tarpeen jatkuva kipulääkitys ja hoitokeinona olisi lonkkaproteesi. Romaniassa rtg-kuvat otettiin kahdesti, jotta huomattiin mahdolliset muutokset takapäässä, mutta muutoksia ei havaittu.

Päivitykset

23.4.2021
Eminan vointi heikkeni kotihoidossa päivä päivältä ja yhdessä kotihoitoperheen ja eläinlääkärin kanssa tulimme yhteismielin päätökseen, että Eminalle armollisinta olisi eutanasia. Emina nukutettiin ikiuneen 15.4.2021 eläintuhkaamo Pet Helsingissä. Emina sai lähteä rakkaiden ihmistensä saattelemana ja sen viimeiset hetket olivat täynnä iloa ja herkkuja, juuri Eminan rakastamalla tavalla. Emina jätti ikuisen tassunjäljen kymmenien ihmisten sydämiin ja Eminaa ihan erityisesti jäivät kaipaamaan Eminaa kuin omaansa rakastanut kotihoitoperhe läheisineen.

Kiitos kaikille Eminan kotihoitomatkaa tukeneille. Viimeisen postauksen Eminan elämästä pääsee lukemaan täältä.

Hyvää matkaa rakas Emina. <3

27.03.2021
Emina on käynyt tarkemmissa tutkimuksissa Sipoon pieneläinklinikalla. Emina rtg-kuvattiin, sille tehtiin ortopedinen tutkimus ja otettiin verikokeet. Eminan oikean takajalan lihasmassa on selvästi vasenta heikompi. Oikean lonkan liikerata on rajoittunut ojennuksessa ja oikea takajalka on vasenta lyhyempi. Lannerangan tunnustelussa Emina ei osoita aristusta. Asentotuntoreaktiot oli normaalit. Lausunnon mukaan oikeassa lonkkanivelessä todetaan vakava nivelrikko. Selkärangan röntgenkuvissa todetaan rintarangan alueella 5-6 rintanikaman välissä, niiden alapuolella alkavaan spondyloosiin (luusilloittuma) viittaavat muutokset. Lannerangan alueella todetaan 5. ja 6. lannenikaman osittaiseeen yhteensulautumiseen viittavat muutokset ja nikamaväli on selvästi kaventunut. Selkäydinkanava on 5., 6. ja 7. lannenikaman kohdalla kaventunut. Eminasta otettiin verinäyte peruselinarvojen tarkastamiseksi ja normaalista poikkeavaa ei todettu. Tulevaisuudessa oikean lonkan vaivatessa Eminaa voidaan oikeaan lonkkaan laittaa lonkkaproteesi tai vaihtoehtoisesti oikean reisluun pää ja kaula voidaan poistaa. On kuitenkin vaikea arvioida jalan käyttöä reisiluun pään ja kaulan-poistoleikkauksen jälkeen, koska jo nyt hieman lyhyempi oikea takajalka tulee lyhenemään reisiluun asennon muuttuessa dorsaaliseksi (reisiluu nousee ylöspäin lonkkamaljan tuen puuttuessa).  Eminalle on aloitettu tulehduskipulääkekuuri ja kuuria annetaan jatkossa tarvittaessa kipuun. Lisäksi Emina on saanut pidemmän vähintään 2-3kk kuurin kipulääkettä krooniseen kipuun. Emina on saanut myös nivelravinnetta tukemaan nivelrustoa ja omega 3-rasvahapot rauhoittamaan niveltä.  Tulehduskipulääkekuurin loputtua voidaan nivelrikkoisen nivelen aineenvaihdunnan parantamiseksi aloittaa Cartrophen pistossarja. Emina on ontunut jonkin verran oikeaa takajalkaa ja osoittanut selvää kipukäytöstä esim jyrsimistä ajoittain. Lääkkeiden myötä käytös on vähentynyt. Eminan yhteyshenkilöltä saa tarvittaessa epikriisin eläinlääkärikäynnistä kokonaisuudessa ja rtg-kuvat. Kerran kuukaudessa annettava Advocate lääkitys jatkuu ihomatoon.

Emina on luonteeltaan ja käytökseltään edelleen täyttä kultaa ja se on kerrassaan uskomattoman suloinen ja iloinen täti. Se tulee loistavasti toimeen hoitopaikan muiden koirien kanssa ja se rakastaa yli kaiken ihmisen läheisyyttä. Ulkona Emina on alkanut reagoimaan ohituksissa, joten vaihtoehtoista toimintatapaa on alettu harjoittelemaan herkkujen avulla. Ulkona Emina on päässyt tapaamaan itsensä korkuisen pienen lapsen, joka oli erittäin mielenkiintoinen ja Emina sai käydä nuuskimassa lapsen päästä varpaisiin. Lapsi nökötti paikallaan ja nauroi kun Emina sai tehdä tutkimusta.

19.02.2021
Emina saapui Suomeen kotihoitoon 13.2, jolloin se todella sai mahdollisuuden uuteen elämään. Kuvaus, joka Eminasta on kirjoitettu tarhaolosuhteiden perusteella, kuvastaa sen luonnetta ja käytöstä todella hyvin. Emina on uskomattoman sympaattinen, rakastettava ja iloinen touhottaja, joka nauttii suunnattomasti ihmisen läheisyydestä. Emina usein pysähtyy nauttimaan huomiosta ja rapsutuksista. Emina asuu kotihoidossa Helsingissä kerrostalossa, missä asuu myös kaksi koiraa ja yksi kissa.

Kotihoidossa Eminalla on sujunut sopeutuminen todella hyvin. Emina on ystävällinen ja iloinen ihmisiä kohtaan ja se tulee myös hienosti, ilman mitään ongelmia, toimeen hoitopaikan koirien kanssa. Hoitopaikassa asuu myös kissa ja Emina on rauhallisesti ja lempeästi tutustunut siihen. Emina on tehnyt muutaman kerran tarpeensa sisälle ensimmäisten päivien aikana Suomessa, mutta muilta osin se on ollut sisäsiisti. Emina on uskaltanut kulkea jo kerrostalon hissillä ja ulkona se liikkuu hihnassa kuin vanha tekijä. Ulkona hihnassa Emina osaa myös kohdata muita koiria esimerkillisesti. Välillä ulkona jännittää, mutta pienen rapsutus tauon jälkeen pikkuinen rohkaistuu jälleen. Emina ei juurikaan hauku ja se ei lähde muiden koirien haukkumiseen mukaan. Eminalla on myös yksinolo sujunut ilman ongelmia.

Ensimmäisenä iltana Suomessa Emina pestiin suihkussa ja vaikutti jopa siltä, että Emina nautti pesusta. Pesun jälkeen Emina pääsi lämpimän peiton alle sänkyyn nukkumaan. Kynsien leikkaus Eminalta sujui tonnikala herkkujen avulla todella sujuvasti.

Luonteeltaan Emina on aivan ainutlaatuinen. Sen rakastava katse uppoutuu suoraan sydämeen.

Eminalle on varattu eläinlääkäriin aika 1.3, jolloin sen lonkat rtg-kuvataan ja saadaan ajankohtaista tietoa nivelrikon tilanteesta. Samalla eläinlääkäri käynnillä Emina ja sen tilanteeseen sopivan kipulääkkeen ja todennäköisesti nivelvalmisteen. Eminan liikkuminen voi olla jäykkää ja se saattaa keventää oikeaa takajalkaa. Selässä Eminalla lihakset värisee kosketuksesta, joten sillä voi olla lihasjumeja, jotka mahdollisesti jatkossa tarvitsee hierontaa. Poskihampaat Eminalla on huonossa kunnossa ja se tuleekin vaatimaan varmasti hammashoitoa tulevassa kodissaan. Kooltaan Emina on arviolta noin 12 kg, eli se on pienempi kooltaan kuin osattiin olettaa. Emina on hieman pyylevä, mutta se ei ole kuitenkaan lihava. Advocate-lääkitys Eminalla jatkuu kerran kuukaudessa.

Herttainen Emina etsii sitoutunutta kotia, jossa sitä osataan ja pystytään hoitamaan realistisesti terveydellisen tilanteen vaatimalla tavalla. Vanhan murtuman ja nivelrikon vuoksi olisi tärkeää, että tulevassa kodissa olisi aikaisempaa kokemusta koiran kipukäytöksestä.

08.02.2021
Emina on saanut elämänsä mahdollisuuden, sillä tämä iloinen neiti saapuu Suomeen etsimään omaa kotiaan 13.2. Emina on todettu negatiiviseksi multiresistenttien bakteerien ja muiden testattavien sairauksien suhteen. Ihomadon suhteen Emina on testattu positiiviseksi ja kerran kuukaudessa annosteltava Advocate-lääkitys on aloitettu Romaniassa.

10.11.2020
Upea ja äärettömän herttainen ja sympaattinen Emina on edelleen täynnä iloa ja elämää ja neiti hyppii ympäriinsä onnessaan saadessaan häkkiinsä ihmisiä. Emina, hieman pullukka tyttö, etsii rakkautta ja omaa perhettä elämäänsä tosi tarkoituksella.

09.02.2020
Ihana Emina on todella innoissaan saadessaan vieraita tarhalle. Vaikka se on energinen ja innostunut, se malttaa hyvin rauhoittua rapsutuksille, joista se tuntuukin nauttivan erityisen paljon. Emina nauttii vierailijoista niin paljon, että se painaa päänsä kainaloon nauttien läheisyydestä. Iloinen Emina on hyvin sosiaalinen. Se ei juurikaan hauku tarhalla. 

01.12.2019
Emina on lisätty adoptio-ohjelmaan erityisadoptiona.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Emina on saapunut Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Emina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Eminan yhteyshenkilönä toimii Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: