Kodin saanut: LILYTA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 LILYTA

* 2 v

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

31.7.2013

Lilyta asustaa tällä hetkellä pelastajansa kotona Romaniassa, mutta matkaa pian Onevetin hoitolaan odottamaan omaa kotiaan. Lilyta on ollut aiemmin kotikoirana ja päätynyt omistajan sairastumisen vuoksi kunnalliselle koiratarhalle josta neito on käyty pelastamassa.

Lilytan taustojen ansiosta tämä neito onkin täysin sisäsiisti ja muutenkin oppinut elämään sisätiloissa. Lilytan kodin saannilla alkaakin olemaan kiire etteivät kaikki nämä kotona opitut asiat mene hukkaan hoitolassa.

Lilyta on lempeä, kiltti ja avoin pieni koira, joka tulee toimeen muiden koirien kanssa hyvin. Kissoja Lilyta ei ole tavannut mutta jos tulevassa kodissa kissoja on niin uskoisin että Lilytakin niihin pikkuhiljaa tottuisi.

Ihmisten kanssa Lilyta on avoin ja tykkää olla sylissä rapsuteltavana, Lilyta sopisi luonteensa puolesta varmasti myös lapsiperheeseen. Lilyta ei juurikaan hauku, joten kerrostalokin sopisi tälle tytölle asumismuodoksi.

Lilyta on noin 15-20cm korkea ja painaa vain noin 5kg.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolellisesti sivuillamme koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

9.8.2013

Lilyta on varattu omaan kotiin Suomeen!

24.8.2013

Lilyta on saanut oman kodin Suomesta 23.8.2013.

Lilytan kodinsaannissa auttoi Saila.

asustaa tällä hetkellä pelastajansa kotona Romaniassa, mutta matkaa pian Onevetin hoitolaan odottamaan omaa kotiaan. Cosette on ollut aiemmin kotikoirana ja päätynyt omistajan sairastumisen vuoksi kunnalliselle koiratarhalle josta neito on käyty pelastamassa. – See more at: https://kulkurit.fi/kotia-etsiva-cosette/#sthash.sg4i0xfk.dpuf

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: