Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
2.4.2022
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.
Little Kim tuotiin tarhalle jonkin aikaa sitten sterilointikampanjaan. Koiraa ei koskaan tultu hakemaan pois, joten Little Kim jäi asumaan tarhalle. Little Kimin taustasta meillä ei valitettavasti ole sen enempää tietoa.
Little Kim on kaunis musta koira, jota jännittää ja ujostuttaa vieraat ihmiset. Joulukuussa tarhalla vierailevien aktiivien namitkaan eivät Little Kimille maistu. Kim antaa Mihain käsitellä itseään, mutta hän ei erityisemmin nauti kosketuksesta. Muutamaan otteeseen Kim käy vierailevien aktiivien luona, mutta lähtee kuitenkin nopeasti pois. Little Kim vaikuttaa kovin tottumattomalta ihmisiin ja kaipaa paljon rohkaistumista.
Little Kimille etsitään koirakokenutta kotia rauhallisesta ympäristöstä. Arkuudesta johtuen emme sijoita Little Kimiä lapsiperheeseen tai ensimmäiseksi koiraksi. Reippaan ja sosiaalisen koirakaverin esimerkistä voisi olla hyötyä Little Kimille, mutta Little Kimiä voidaan harkita myös ainoaksi koiraksi. Kotiutumisessa tulee edetä kärsivällisesti ja pienin askelin koiran ehdoilla. Little Kimille kaikki tulee olemaan tulevassa kodissa aivan uutta, joten hän tarvitsee paljon aikaa ja positiivisia kokemuksia kotiutuessaan.
Little Kim painaa n. 10kg ja on n. 40cm korkea.
Päivitykset
10.9.2022
Pitkän odotuksen jälkeen Little Kim pääsi vihdoin matkustamaan ikiomaan kotiinsa ja sai uudeksi nimekseen Little Beast.
23.6.2022
Tänään on Little Kimin vuoro saada ilouutisia, sillä hänet on nyt varattu omaan kotiin!
2.4.2022
Aktiivimme vierailivat tarhalla maaliskuussa ja tapasivat siellä Little Kimin, jota kutsuvat vierailun perusteella pörröilijä palloilijaksi. Päästessään häkistään vapaaksi tarhan pihalle, Little Kim hakee ensi töikseen vierailijoilta namit ja lähtee sen jälkeen tutkimaan ympäristöä. Little Kim vaikuttaa rentoutuvan tilanteessa nopeasti eikä häiriinny lainkaan tarhalla haukkuvista koirista. Videolla näkyvää Adis-koiraa Little Kim väistää ja alistuu tälle eikä koirien välille synny kiistaa resursseista. Little Kim vaikuttaakin olevan säyseä porukassa eikä erityisemmin tukeudu muihin koiriin, joten hän voisi sopeutua myös ainoaksi koiraksi. Vierailun perusteella Little Kimiä ei voi kuvailla lainkaan araksi tai varautuneeksi, korkeintaan hieman tottumattomaksi rapsutuksiin. Kim heiluttaa söpösti häntää lässytykselle, antaa koskea ja silitellä, mutta ei malta jäädä rapsuteltavaksi pidemmäksi aikaa, kun ympäristön nuuhkiminen kiinnostaa niin kovasti. Little Kim pyörii kuitenkin vierailijoiden lähettyvillä rauhallisena ja rentona, ja antaa jopa nostaa syliin, mikä vaikuttaa olevan jännittävää, mutta ei kuitenkaan ahdistavaa koiralle. Little Kim on hiukan pulskistunut tarhallaoloaikanaan.
9.1.2022
Suloinen Little Kim aloitti kodin etsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.
_______________________________________________________________________________________________________________________________________
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Little Kim saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Little Kim on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt