Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Happy Dogs Moreni on Marilena Barbulescun yhdistyksen Asociatia Cainele Meu omistama yksityinen koiratarha noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista.
Marilena Barbulescu on omistautunut auttamaan koiria ja kissoja jo noin 20 vuoden ajan. Happy Dogs Morenin taustayhdistys perustettiin vuonna 2004, ja se keskittyi aluksi lähinnä sterilontikampanjoihin. Vuonna 2012 yhdistys perusti Moreniin löytöeläintarhan, jolla koiramäärä on jo vuosien ajan onnistuttu pitämään tasaisena maksimissaan noin 200 koirassa, tarhalla on myös noin 40 kissaa. Tarha on siisti ja siellä on useita onnistuneita ratkaisuja esimerkiksi tilojen käytön ja aidatun sisäpihan suhteen, mutta tarhalla on vielä myös paljon kehitettävää. Happy Dogs Morenin tarha tekee tiivistä sterilointiyhteistyötä Cumulus Vetin kanssa. Morenissa sijaitsee myös Noua Vieti Vet ja Marilenaa onnisti, sillä klinikan omistaja, Andra Radulescu auttaa nykyisin Happy Dogs Morenin koiria.
Martta on nimensä mukaisesti vaalea, pörröinen ja äärettömän hellyyttävä neitokainen, jonka lempeä katse ja häntää vispaava olemus vievät mukanaan. Heti aitaukseen astuessamme Martta ei epäröinyt hetkeäkään – tämä reipas tyttö suuntasi suoraan ihmisten luo, hyppäsi iloisesti vasten ja tarjoili pusuja sydämensä kyllyydestä.
Martta on oikea sylivauva: kun hän kiipeää syliin (ja kiipeää kyllä ihan itse), hän nuolee kasvoja ja nauttii läheisyydestä. Laskettaessa alas, palautuu nopeasti ja jatkaa iloisena tutkimusmatkaa tai kavereiden kanssa painimista. Martta on sopiva yhdistelmä reipasta uteliaisuutta ja pehmeää, lempeää luonnetta. Hän ei provosoidu kaverien pienistä rähinöistä, vaan leikkii sulassa sovussa muiden kanssa. Herkut maistuvat, pusuja satelee, ja sydän on täynnä lämpöä.
Tämä pieni kultakimpale on valmis valloittamaan maailman – ja ennen kaikkea oman perheensä sydämen.
Päivitykset:
11.4.2025
Martta on varattu omaan perheeseen. Onnea pikkuiselle tirriäisielle oman perheen löytymisestä!