Varattu koira: MINDI

Pikkuriikkinen Mindi kaipaa kotia, jossa ymmärretään hieman arkaa koiraa.
Syntymäaika: 4/2022
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:25 cm/ 3 kg

Perustiedot ja tausta
8.4.2024
Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. 

Mindi löytyi kesäkuussa 2023 harhailemasta kadulta itä-Bukarestista maaseudun laitamilta. Mindi asuu tällä hetkellä Carpen tarhalla muiden koirien kanssa ladossa. Hän tulee tarhalla hienosti toimeen muiden koirien kanssa, ja häntä tuskin haittaisi, jos uudessa kodissa odottaisi koirakaveri.

Kulkurien ihmiset tapasivat Mindin lokakuussa 2023. Kun Mindille vieraat ihmiset käyvät moikkaamassa häkissä olevia koiria, Mindi väistää ensin koppaan. Hetken päästä hän kuitenkin tulee tutustumaan tulokkaisiin innolla. Tilanne kuitenkin jännittää häntä paljon, sillä hän menee ympäriinsä kuin mikäkin pikkuväkkyrä.

Häkin läpi Mindiä saa rapsuttaa, mutta muuten hän ei malta pysyä jännityksen vuoksi ollenkaan paikallaan. Hän ei myöskään oikein anna vieraan koskettaa itseensä, mutta hakee silti huomiota. Uuden kodin onkin syytä ymmärtää, että Mindi ei ole välttämättä ainakaan aluksi paijattava sylikoira, vaan hän saattaa vaatia paljonkin aikaa kotiutumiseen. Hän vaatii kodilta samanlaista ymmärrystä ja aikaa kuin mikä tahansa muu, isompi koira. Emme esimerkiksi tiedä, miten lenkkeilyt sujuvat hänen kanssaan, kuinka paljon hän käyttää ääntään ja osaako hän rauhoittua tulevassa kodissa yksin jäädessään. Myös kylässä käyvät ihmiset saattavat olla vaikea asia. Tulevan kodin on varauduttava tähän kaikkeen.

Mindi on valtavan ahne herkuista ja syö ne innolla. Erilaiset esineet, kuten kamera ja koiran kakkapussi, kiinnostavat hurjasti. Mutta samalla ne myös jännittävät. Tavattaessa palautuu kuitenkin nopeasti sen jälkeen, kun on pelästynyt jotain. Mindillä on kimeä haukku, jota se käyttää etenkin kun jännittävissä tilanteissa.

Mindi meinaa vähän jäädä aikuistenkin jalkoihin pienen koonsa vuoksi, eikä siksi taida olla paras aivan pienten lasten kanssa asumaan.

Päivitykset
8.4.2024
Mindille löytyi koti, ja nyt odotellaankin tietoa Suomeen pääsystä!

24.2.2024
Mindi pääsi adoptio-ohjelmaan etsimään kotia.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Henna Peltokorpi

Tutustu myös näihin: