* n. 1,5-vuotias
* uros
* Virossa.
Nufi löysi oman kodin Suomesta toisen yhdistyksen toimesta.
Nufi on noin 1,5-vuotias pieni, n. 40cm korkea musta koirapoika Rakveren tarhalla. Nufi päätyi tarhalle veljensä kanssa ja asuttivat yhdessä samaa häkkiä. Veli kuitenkin löysi jo kodin ja nyt olisi aika Nufinkin päästä omaan kotiin!
Häkin ovella seisoessaan näkee hyvin iloisen ja reippaan koiran, joka haukkuu kuin vaatien ihmistä tulemaan lähemmäs. Kun häkkiin menee sisälle, paljastuu rohkean kuoren alta kuitenkin arka ja epävarma pieni koira. Jostain syystä Nufin luottamus ihmiseen on kärsinyt tai sitä ei ole ollutkaan, ja uuden kodin tuleekin varautua rohkaisemaan ja rakentamaan tämän aran koiran luottamusta ihmiseen.
Nufia ei ilmeisesti ole koskaan opetettu kävelemään hihnassa, sillä se pelkää hihnaa ja sen laittoa ja poisottoa kovasti. Hihnassa Nufi on kovin epävarma ja hätäinen, mutta rauhoittuu hetken poukkoilun jälkeen viereen silitettäväksi. Uuden kodin tuleekin tiedostaa, että Nufin koulutus täytyy aloittaa alusta, aivan kuin pienen pennun kanssa. Nufi ei myöskään välttämättä ole sisäsiisti.
Vaikka Nufi on hyvin ystävällinen, ei sitä suositella aivan pienten lasten perheeseen arkuutensa vuoksi. Nufi myös haukkui häkissään, joten kerrostalo ei välttämättä ole paras mahdollinen asumismuoto hänelle. Uudessa kodissa voisi olla reipas ja kiltti koirakaveri Nufia odottamassa, mutta kissoja hän saattaisi jahdata.
Yhteydenotot Nealle.
Päivitetty 20.8.2012