#OleToivo-joulukeräys Romanian kodittomille koirille 2022

 

Kun me kokoonnumme notkuvan joulupöydän ääreen, avaamme joululahjapaketteja kimaltelevan joulukuusen juurella, halaamme rakkaitamme kynttilän valossa, samaan aikaan koiratarhalla päivä vaihtuu yöksi täysin samalla tavalla kuin jokikinen muukin vuoden päivistä.

Meidän nukahtaessa rakas koiramme tiiviisti kylkeemme painautuneena, Romanian arviolta 2-5 miljoonaa koditonta koiraa taistelevat hengestään kaduilla, pelloilla ja moottoriteiden pientareilla. Jokainen päivä on selviytymiskamppailu ilman toivoa.

Maailmassa on miljoona koiria, joilla ei ole ketään. Ei huolehtivaa ihmistä, ei rakastava syliä, ei ruokkivaa kättä. Miljoonat koirat ovat yksin tässä maailmassa, ja se on ihmisten toiminnan seurausta.

Mutta me voimme vaikuttaa. Pienillä teoilla voimme yhdessä luoda uudenlaista maailmaa, missä jokaisella koiralla on joku, joka pitää huolta ja välittää. Missä jokainen koira on rakastettu ja turvassa. Se on meidän visiomme, maailma, jossa eläinsuojeluyhdistyksiä ei enää tarvittaisi.

9.-23.12. välisenä aikana keräämme vuoden 2022 joulukeräyksen #OleToivo muodossa varoja juuri heille. Keräyksen aikana tulemme esittelemään somessamme viisi hädässä olevaa avustuskohdetta, joille haluamme antaa lahjaksi toivon, mahdollisuuden johonkin parempaan. Toivomme keräyksestä saatavilla lahjoituksilla pystyvämme auttamaan heitä, ja yli jäävillä varoilla tekemään kaikkemme, jotta visiomme paremmasta koirien maailmasta joku päivä toteutuu.

Osallistu joulukeräykseemme ja auta heitä, jotka apua eniten tarvitsevat:

  • Facebook-keräyksen kautta
  • Mobile Paylla numeroon 23855
  • Tilille FI73 1029 3000 3566 41 viittellä 1177

Suurkiitos kaikille joulukeräykseen osallistuville!


Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Tapahtumakoordinaattori (2)

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää

Kulkurit mukana HESYn Joulutorilla 25.–26.11.

Kulkurit ovat mukana Hesyn Joulutorilla la–su 25.–26.11. Luvassa on eläinsuojelu- ja rescueyhdistysten yhteiset joulumarkkinat! Hanki paketteja pukinkonttiin ja auta samalla kodittomia eläimiä. Tarjolla ainutlaatuisia käsitöitä, herkkuja, kortteja, järjestöjen...

lue lisää

Joulukalenterit ja joulukortit nyt tilattavissa

Kulkurien uniikit joulukalenterit Nyt saamme jo hiiskua jännittävistä uutisista: tänä vuonna olemme saaneet myyntiin jopa kahta erilaista, aivan mielettömän upeaa, Kulkureille varta vasten suunniteltua paperijoulukalenteria. 😍 Koiraperheen oma joulukalenteri...

lue lisää

Shout it Out -huutokauppa vol. 8 alkaa 13.11.

Kulkurien huippusuosittu Shout it Out -hyväntekeväisyyshuutokauppa tulee taas, nyt jo kahdeksatta kertaa! Huutaja Tänä vuonna huutaminen alkaa 13.11.2023, mutta huutokaupparyhmään kannattaa liittyä jo nyt, jotta pääset fiilistelemään viime vuoden lahjoituksia ja...

lue lisää

Kulkurit ry mukana HESY:n Löytöeläinpäivillä 7.-8.10.

HESY:n perinteiset löytöeläinpäivät tulevat taas 7.-8.10. ja Kulkurit ry on mukana tapahtumassa Löydät meidät siis löytöeläinpäiviltä, jossa sinulla on mahdollisuus tulla moikkaamaan meitä ja kyselemään lisää Kulkureiden toiminnasta. Meiltä löydät myös Kulkureiden...

lue lisää