Poikkeusaikojen koira

 

Koronan vaikutukset näkyvät Suomessa ja maailmalla monin tavoin ja osin myös Kulkurien toiminnassa. Ihmisten ollessa paljon kotona, monella aktivoituu tai herää ajatus siitä, että olisipa mukavaa omistaa koira, jonka kanssa touhuta kotosalla ja lenkkeillä ulkona. Ja niinhän se onkin! Uskon että näinä aikoina koiran rooli on entisestään kasvanut monissa perheissä, kun ulkopuolista tekemistä on rajatusti. Onneksi on se oma karvakaveri jonka kanssa ulkoilla ja joka painautuu kylkeen kiinni sohvalla Netflixiä ahmiessa. 

 

Meistä mikään ei ole parempaa kuin saada nähdä onnellisia, kotiutuneita rescuekoiria perheidensä parissa ja kuulla miten rakas uudesta perheenjäsenestä on tullut ja miten paljon koiran saapuminen on nostanut perheen tai omistajan elämänlaatua. Ne tarinat kirkastavat päivän ja silloin koemme aina suurta onnistumisen tunnetta. 

 

Tässä kohtaa täytyy kuitenkin muistaa taas se ensisijainen, pakollinen juttu. Järki kädessä adoptiohommiin. Valitettavasti viime aikoina koirien yhteyshenkilömme ovat saaneet, paitsi myös ilahduttavan runsaasti varsin potentiaalisia, harkittuja ja huolellisia yhteydenottoja, myös luokattoman paljon niitä muita. Osasta yhteydenottoja huomaa heti, että ne ovat hetken mielijohteesta tehtyjä, eikä asiaa ole mietitty ollenkaan loppuun asti. 

 

Nyt siis tulee se oleellisin osuus. Mitään koiraa, eikä myöskään rescuekoiraa, tule ikinä, missään olosuhteissa ottaa hetken mielijohteesta. 

 

Koiran hankintaa tässä kohtaa miettiessä tulee asiaan paneutua aivan samalla vakavuudella kuin normaalitilanteessakin. Koronan aika tulee päättymään ja koira on teillä silloinkin. Sen tarpeet ja vastuu sen hyvinvoinnista eivät pääty sitten, kun ihmiset saavat taas liikkua, harrastaa ja tavata toisiaan kuten ennenkin. Riittääkö sinulla paukut koiran hoitamiseen sittenkin? 

 

On myös hyvä huomioida, että Kulkurien kautta saapuvat koirat eivät saavu tällä hetkellä maahan. Adoptiokuljetukset ovat pysähdyksissä ja jatkuvat vasta sitten kun rajoja avataan taas ja matkustaminen todetaan riskittömäksi. Tähän kyseiseen ajankohtaan ja akuuttiin koiran tarpeeseen siis meiltä ei saa koiraa. 

 

Pyydämmekin, että nyt kun suurella osalla ihmisistä on aikaa normaalia enemmän ja jos koiran hankkiminen houkuttaa, sitä aikaa käytettäisiin asiasta puhumiseen, paneutumiseen ja esimerkiksi Kulkurien adoptioprosessiin tutustumiseen ennen yhteydenottoa. Kiitos myös kaikille teille, ketkä olettekin näin toimineet. 

 

Kulkurien adoptioprosessiin ja kattaviin eläimen adoptiota koskeviin infoihin pääsee tutustumaan täällä: https://kulkurit.fi/elaimen-adoptointi/

 

Vastuullisen adoptiotoiminnan puolesta, aurinkoisia kevätpäiviä toivoen!

 

Salla Honkapää

Toiminnanjohtaja

Rescueyhdistys Kulkurit ry. 

 

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää

Tiedote 15.9.2023: Ruokaviraston koirarekisteri

Mikä koirarekisteri? Koirarekisteri on Ruokaviraston ylläpitämä viranomaisrekisteri, johon talletetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 68/2022 5 § mukaiset tiedot koirista ja koirien haltijoista. Rekisteri on avautunut koirien haltijoille käytettäväksi...

lue lisää

Toimintakertomus 2022

YLEISTÄ Rescueyhdistys Kulkurit ry on eläinsuojelun parissa toimiva aatteellinen ja yleishyödyllinen yhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 2012 ja se toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti. Yhdistyksen tavoitteena on eläinten kokonaisvaltaisen...

lue lisää

Toimintasuunnitelma 2023

Rescueyhdistys Kulkurit on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa kohdemaansa Romanian eläinsuojelulliseen tilanteeseen kestävällä ja monitahoisella tavalla. Merkittävimpinä toimintakeinoina ovat kohdemaassa tapahtuvat...

lue lisää

Kulkurien uusi hallitus 2023-2024 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 20.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2023-2024. Nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Olen toiminut Kulkurien aktiivina vuoden 2018 alusta...

lue lisää