Kodin saanut koira: RABEA (R-pentue)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

RABEA

* arvioitu syntymäaika 10/2013

* narttu

 

 

 

 

03.01.2013
Esittelyssä Glinan tarhan R-pentue! Tämä viisikko on löydetty emonsa kanssa Glinan tarhan lähistöltä. Pentueen emo on kyllä tiedossa, mutta sitä ei ole saatu vielä toimitettua tarhalle arkuudestaan johtuen. Glinan tarhalla oli onneksi jo valmiina keinoemo, reipas pikkunarttu Romina, joka varmoin ottein on luotsannut näitä pentuja ja ottanut ne hoiviinsa.  Pentueen emo on pienikokoinen, eikä pentujenkaan odoteta aikuisiällä kasvavan keskikokoista n. 12 kiloista suuremmiksi.

Tähän viisikkoon kuuluvat nartut Rabea, Riga, Rosanna ja Rosalia, sekä uros Ron. Pentueella on ikää nyt n. 2,5 kk ja kaikki viisi ovat valmiita matkustamaan omiin koteihinsa n. 6-7 viikon kuluttua, kun rokotusohjelma on saatu päätökseen.

Kaikki pennut ovat iloisia, riehakkaita, sosiaalisia, reippaita ja uteliaita, eikä luonne-eroja ole pentueesta vielä juurikaan löytynyt. Riga on hieman pienempi pitkäselkäinen tappijalka kuin muut sisaruksensa. Rabealla ja Ronilla on ollut nenän päällä ihottumaa, joka on kuitenkin saatu jo hallintaan, eikä se haittaa pentujen elämää mitenkään. Ottoäiti Romina on luotsannut adoptiopentujaan rautaisella, lempeällä otteella ja onkin antanut näille pennuille mitä mainioimmat eväät tulevaan kotikoiran elämään.

Pentua harkitessa tulee muistaa, että pennun kouluttaminen ja kasvattaminen vaatii sitoutumista ja motivaatiota. Pennulla on vielä koko elämä edessään ja parhaimmillaan  pentu elää 12-15 vuotta. Päivittäiset tavat, sisäsiisteys ja remmikäyttäytyminen ovat näille nassikoille vielä aivan tuntemattomia asioita.

14.01.2014
Rabea on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

04.03.2014
Rabea saapui omaan kotiinsa Suomeen 01.03.2014.

Kodin etsinnässä auttoi Johanna.

Video Rabeasta täällä.

Video koko R-pentueesta täällä.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: