Rakas, raskas koirani Lemon

Tänään Rakas, raskas koirani -kampanja kertoo Lemonin (ent. Mirellen) tarinan.

“Elokuussa 2020 4-vuotias Lemon (ent. Mirelle) saapui aikuisperheemme toiseksi koiraksi. Luovutuspäivänä Lemon juoksi suoraan syliin höyryveturin voimalla. Lemonin kotiutuminen sujui helposti: Lemon ulkoili, söi ja leikki heti ensimmäisenä päivänä. Lemon ja Fedora-koiramme sulautuivat yhteen.

Uusivuosi raketteineen sekä toisen omistajan koronaeristys käynnistivät Lemonilla ääni- ja ulkoilupelkokierteen, joka aktivoituu herkästi kerta toisensa jälkeen. Pelkotilassa Lemon taantuu, emmekä välttämättä pääse enää ulos asunnosta. Stressaantuneena Lemon on myös reaktiivinen, minkä johdosta meille ihmisille on kasvanut silmät selkään ja lihakset yläkroppaan.

Sinne jäivät sisäsiisteys ja tavallinen koiranomistajan elämä! Alkoi opiskelu: mitä ihmettä tässä pitää tehdä?

Yhdessä yhteyshenkilön, eläinlääkärien, kouluttajien ja hierojan kanssa koetimme löytää helpotusta kuormittavaan tilanteeseen. Muu elämä ei pysähdy, vaikka koiralla on haasteita. Arki pyörii ja unet jää lyhyeksi. Tänä talvena Lemon uskalsi ulkoilla vain, jos molemmat omistajat olivat mukana. Kaikki vapaa-aika omistettiin koirille.

Kouluttaja kannusti ihmiset lomalle ilman koiria. Sen jälkeen koko perhe on jaksanut paremmin. Harjoittelemme aktiivisesti ja luottamus kasvaa. Lemonin kanssa on ihana leikkiä, treenata temppuja ja olla lähekkäin. Emme saaneet rentoa lenkkikaveria, mutta saimme taitavan, kommunikoivan ja ihmisrakkaan perheenjäsenen.

Kiitos kuuluu myös läheisille. Kiitos ymmärryksestä, rakkaudesta ja rapsutuksista. Lemon rentoutuu, kun ihmisiä käy kylässä. Tällä hetkellä ulkoilemme “normaalisti” ja uskallamme jo hieman juhlia sitä.

Lemon on rakas, ja raskas. Meille oli tärkeää tarjota koti aikuiselle rescuelle, ja se tuo mukanaan eletyn elämän kadulla ja tarhalla. Vaikeina hetkinä mietimme, olemmeko paras koti Lemonille. Silloin kannattaa turvautua tukiverkostoon, joka muistuttaa, miten onnellinen ja hupsu koira meillä asustaa.”

Lemonin tarinan kertoivat omin sanoin Lemonin omat ihmiset Onerva ja Jesse.