Rakas, raskas koirani Valma

Valma ja Tarha

Rakas, raskas koirani -sarjassa saamme nyt kuulla Valman tarinan. Valma, tarhanimeltään Tanssipentujen Samba, kotiutui Suomeen syksyllä 2021, mutta joutui pian kotiutumisen jälkeen vaihtamaan kotia. Loppuelämän kotinsa Valma löysi tammikuussa 2022.  

“Olin lukenut recuekoirista instagramissa ja nähnyt heitä silloin tällöin tv:ssä. Kun uuden koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi, oli jotenkin selvää, että ottaisin rescuekoiran. Heitähän oli todella paljon ja tiesin että voin tosiaan pelastaa jonkin koiran ja tarjota tälle hyvän elämän. Lapseni ovat muuttaneet omilleen ja minulla olisi tarjota yllin kyllin rakkautta, hoivaa ja turvaa. Kaipasin koiran rakkautta, katsetta, iloa ja seuraa.

Valma tuli minulle kotihoidosta tammikuussa. Tai oikeastaan hain hänet sieltä. Valman kotihoitopaikka oli Ilmajoella, jossa kävin häntä ensin myös katsomassa. Ensimmäisellä reissulla vuokrasin auton ja itse hakureissulla työkaverini tarjoutui lähtemään hakemaan Valmaa kotiin omalla autollaan. Tätä ennen oli toki adoptioprosessi haastatteluineen.

Kotihoitajalle ihmettelin, miten hän voi luopua hoitamistaan koirista ja että itse en pystyisi. Nyt jälkeenpäin tajuan, miten lapsellista puheeni oli. Kotihoitajat tekevät mahtavaa, ammattimaista työtä.

Otin töistä viikon loman, jotta voisin totuttaa Valmaa uuteen kotiinsa. Valma oli toisenlainen koira, mihin olin tottunut. Hän ei tullut heti iloisena tervehtimään, kuten tavallisesti koirat tekevät, eikä oikein osannut tehdä, mitä pyysin, kuten hyppää (auton takapenkille) tai tule luo, kun kutsun. Mutta Valma antoi jo pukea ja riisua valjaat, ja osasi ulkoilla.

Arkuutensa vuoksi Valma herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Sääliä ja ahdistusta sekä hiukan pelkoa, miten pärjäämme. Toisaalta minussa heräsi vahva auttamisen ja hoivaamisen halu, tiesinhän että Valman elämän alku oli ollut rankka ja halusin näyttää hänelle, että minuun voit luottaa. Minulla oli ja on myös Valman yhteyshenkilön Olgan jatkuva tuki ja tsemppi, joka on ollut korvaamatonta.

Opettelimme erossa oloa loman aikana niin että olin aina seuraavana päivänä tunnin pidempään poissa kotoa. Videoin Valmaa kännykällä poissaolojeni aikana ja se mitä näin videoilta, ei luvannut hyvää. Valma juoksi poissa ollessani huoneesta toiseen ja itki. Kerran hän hyppäsi ruokapöydälle. Mutta minun ei auttanut, kuin lähteä töihin loman jälkeen.

Minua ahdisti töissä, kun ajattelin Valman hätää yksin kotona. Mieleeni pulpahtivat vahvasti muistot siitä, kun vein lapsiani päiväkotiin ensimmäistä kertaa.

Kun palasin töistä kotiin, Valma oli repinyt eteisen seinästä seinään yltävän kuramaton irti lattialta ja siirtänyt maton päällä olevaa piironkia metrin verran. Matto oli kuin vuori eteisessä ja vuoren päällä keikkui Valman pissa-alusta ja siinä kakka.

Joka päivä, kun tulin kotiin, Valma oli hajottanut lisää eteistä.

Neljäntenä päivänä hän oli saanut rikottua lasisen suihkepullon ja lasinsiruista hän oli saanut takajalkaansa noin 4 cm palkeenkielen. Koti oli veressä. Löhötuolini, sänkyni, kaikki paikat, minne vain katsoin oli veressä. Valma itse voi hyvin. Verenvuoto oli loppunut ja Valma iloinen, kun tulin kotiin. Tai, no hyvin ja hyvin. Varmasti nämä neljä yksinäistä päivää olivat olleet Valmalle aivan kamalia.

Valma tikatiin ja hoidettiin kuntoon Viikin eläinsairaalassa. Hoitaja sanoi ettei ole koskaan nähnyt niin nöyrää ja kilttiä koiraa. Sellainen Valma juuri on. Kun tulimme taksilla yöllä kotiin, oli pyryttänyt niin paljon lunta, ettei taksin kuljettaja päässyt ajamaan perille asti, vaan minun piti kantaa tajutonta koiraa umpihangessa viimeiset kaksisataa metriä.
Valma painoi vain 12 kg ja olin aloittanut edellisenä kesänä nostelemaan puntteja, joten selvisin siitä.

Seuraavana päivänä meidän piti hakea apteekista Valman lääkkeet ja näin Valma joutui aloittamaan julkisissa liikennevälineissä kulkemisen enemmin kuin oli tarkoitus. Valma kuitenkin yllätti minut ja käyttäytyi hyvin kauniisti bussissa. Nykyään Valma kulkee liikennevälineissä, kuin olisi ikänsä asunut Helsingissä ja saa säännöllisesti kehuja muilta matkustajilta rauhallisuudestaan ja siitä, miten hän rennosti makaa lattialla matkan ajan, eikä hötkyile.

Kun Valma oli tikattavana, ilmoitin esihenkilölleni, etten pääse huomenna töihin ja samalla mietimme, voisiko Valma tulla ensi viikolla töihin mukanani. Esihenkilöni näki vaikean tilanteeni ja sovimme, että Valma “aloittaa työt”.

Olen aikuisten kehitysvammaisten ohjaaja ja ryhmässäni on noin 19 asiakasta, lähes kaikki miehiä. Valma oli edellisessä perheessä ollessaan murissut perheen mieshenkilölle ja mietitytti, miten asiat tulevat etenemään. Valma kuitenkin yllätti minut jälleen ja tottui nopeasti työssä käyntiin ja asiakkaisiin. Töissä Valma jää ruokailun ajaksi kiltisti odottamaan omaan yksikköön, kunnes olen valvonut ruokailua ja tulen oman lounaani kanssa syömään. Valma hakee asiakkailta rapsutuksia ja silittelyä ja viihtyy erinomaisesti työssään kaverikoirana. Valma on hyvin rakastettu koira työpaikallani.

Otin yhteyttä koirakouluttajaan ja aloitimme Valman kanssa treenaamaan sovittuja asioita. Teemme rentoutusharjoituksia ja treenaamme lähtösignaaleja. Koska toinen poikani käy osaviikkoisesti töissä, pystyin sopimaan hänen kanssaan, että hän käy puolet viikosta Valman hoitajana kotonani. Se on sujunut hyvin.

Kesän lähestyessä menetin toivoni Valmaan ja eroahdistusharjoituksiin. Olin hyvin kyllästynyt ja varma, ettei tämä tule koskaan onnistumaan. Opiskelin työni ohessa nepsy-valmentajaksi ja tuntui että minulla on koko ajan kiire jonnekin, enkä kuitenkaan saa oikein mitään aikaan. Sairastelin myös ja se veti mieltä matalaksi.

Juttelin Olgan ja koirakouluttajani kanssa ja he saivat minut rauhoittumaan ja uskomaan, että tästäkin selvitään. Jätin eroahdistusharjoitukset joksikin aikaa pois ja harjoittelin Valman kanssa kivoja asioita. Ennen pitkää Valma oppi luoksetulemisen ja saatoin antaa hänen juosta vapaana lähimetsässä.

Valma rakastaa juoksemista. Kun hän kuulee sanan “vapaa”, hän singahtaa kuin ammus ja juoksee nauraen metsän polkuja ees taas.

Valma on paras ystäväni. Rakastan häntä sydämeni pohjasta ja ihailen hänen taitojaan erilaisissa asioissa. Hän on iloinen, huumorintajuinen ja hassutteleva koira ja tunnen, miten aivoni kelluvat oksitosiinissa, kun hän katsoo minua.

Uskon että sitkeällä harjoittelulla Valma oppii vielä olemaan yksin. Aion hakea syksyllä taas opiskelemaan ja se tuo minulle ja Valmalle haastetta elämään, mutta katselen luottavaisena tulevaisuuteen. Asiat ovat aina järjestyneet tähänkin asti.

Rakastan nöyrää, kilttiä ystävääni ja olen onnellinen että sain hänet, enkä aio pettää hänen luottamustaan, minkä olen saanut.”

Tarinan kertoo omin sanoin Valman omistaja Tarja.