Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi avoimuus, läpinäkyvyys ja ennakkoluulottomuus. Siksi haluammekin jatkuvasti kehittyä ja pitää toimintamme innovatiivisena ja ajankohtaisena unohtamatta milloinkaan perimmäisiä intressejämme kodittomien koirien auttamisessa.
Kulkureissa toimii tällä hetkellä kolmen osa-aikaisesti palkatun työntekijän lisäksi noin 60 aktiivista vapaaehtoistoimijaa, sisältäen viisihenkisen hallituksen. Toimintamme on pitkälle prosessoitua ja meille on tärkeää luoda vapaaehtoistoimijoillemme selkeät ja turvalliset raamit, joiden sisällä he saavat toimia usein varsin omatoimisesti, kuitenkin ryhmän ja ohjaajan tuen ollessa aina käytettävissä.
Haemme nyt joukkoomme uusia vapaaehtoistoimijoita erilaisiin tehtäviin. Kaikkiin tehtäviin perehdytetään työkohtaisesti ja kaikille uusille toimijoille nimetään oma mentori, joka kulkee rinnalla opastaen uuteen työhön asia kerrallaan.
Toivomme hakijoilta sitotuneisuutta vapaaehtoistyötä kohtaan, avointa mieltä ja kykyä toimia niin itsenäisesti kuin ryhmässäkin. Kunkin haettavan tehtävän tarkemmat hakukriteerit luetellaan alla tehtäväkuvauksen yhteydessä.
Tarjoamme näköalapaikan kansainvälisen eläinsuojelutyön ytimessä, innostavan työympäristön ja mahdollisuuden kasvattaa osaamistaan täysin uudella osa-alueella. Työstä ei makseta rahallista korvausta, toimijoillemme mahdollisuus auttaa kodittomia eläimiä on suurin työstä saatava palkinto.
Koirien yhteyshenkilö (3-4 paikkaa)
Adoptiotoiminta on yksi näkyvimpiä toimintamme muotoja. Vuonna 2021 kauttamme sai kodin 449 entistä koditonta romanialaista koiraa. Adoptioprosessi on monivaiheinen ja sen toimivuuden eteen, aina ensimmäisestä adoptiohaastattelusta onnistuneeseen Kulkuri-kuormaan saakka, vaaditaan paljon työtä, organisointia, toimivaa prosessia ja aikaa.
Rescueyhdistys Kulkurit ry etsii joukkoon lisää koirien yhteyshenkilöitä, ns. koiravaraajia, jotka toimivat kodittoman koiran ja koiraa etsivän kodin välillä. Yhteyshenkilö auttaa koiraa löytämään sille juuri sopivan kodin ja kotia löytämään sopivan koiran.
Yhteyshenkilön toimenkuvaan kuuluu adoptioprosessin läpikäyminen kokonaisuudessaan, alkaen koiran lisäämisestä kotisivuillemme adoptio-ohjelmaan ja jatkuen aina kotiin tuloon sekä sen jälkeiseen aikaan saakka. Työnkuvan vaatimiin ajallisiin resursseihin ja aikatauluun pystyy vaikuttamaan itse paljon, mutta viikkotasolla aikaa tulisi olla vähintään muutamia tunteja käytettäväksi.
Edellytyksenä työhön vaadimme kohtalaista tai hyvää koirakokemusta, mielellään erityisesti rescuekoirista, mahdollisuutta tehdä töitä tietokoneella ja puhelimessa, sosiaalisuutta, joustavuutta sekä kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa että toimia ryhmässä yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan.
Tarjoamme koulutuksen, valmiin ja toimivan prosessin kirjallisine ohjeineen, mentoriryhmän ohjauksen ja aktiiviryhmämme tuen käyttöösi. Ennen kaikkea tarjoamme mahdollisuuden olla mukana muuttamassa kodittomien koirien elämiä konkreettisesti ja vaikuttamassa eläinsuojelun kentällä vastuullisessa ja tehokkaassa yhdistyksessä.
Toivomme hakijoilta vapaamuotoista videoesittelyä hakemuksen liitteenä, muut hakutiedot ilmoituksen lopussa.
Some-osaaja/moderaattori (1-2 henkilöä)
Kulkurien tehokkain näkyvyyden muoto on sosiaalisen median kanavamme. Yhdistyksellä on tällä hetkellä Facebookissa 31 000 ja Instagramissa 24 000 seuraajaa. Some-tiimissämme on paikka tai paikkoja avoinna moderoinnin parissa erilaisissa tehtävissä. Tehtäviin kuuluu yhdistyksen some-kanavien moderointia ja viesteihin vastaamista sekä esimerkiksi Kulkurien Instagram-stoorien hoitamista. Lisäksi tehtäviin voi kuulua jonkin verran markkinointisuunnittelua ja sisällöntuotantoa ja tehtävänkuvaa on mahdollista laajentaa Kulkurien some-tiimissä.
Ensisijaisesti haemme omatoimista henkilöä/henkilöitä, jotka osaavat toimia myös tiimissä ja hallitsevat hyvän some-etiketin ja kohteliaan asiakaspalvelun säännöt ja joille Faceobook ja Instagram ovat alustoina hyvin hallussa. Eduksi katsotaan muu osaaminen ja kiinnostus some-tiimin tehtäviä kohtaan.
Työnkuvan vaatimiin ajallisiin resursseihin ja aikatauluun pystyy vaikuttamaan itse paljon, mutta viikkotasolla aikaa tulisi olla vähintään 2-3 h käytettäväksi.
Hakuohjeet ilmoituksen lopussa.
Rekisterin ylläpitäjä (1-2 henkilöä)
Kulkurien toiminnassa dokumentoidaan paljon erilaista dataa liittyen mm. koirien terveyteen, adoptiokuormiin, saapumistietoihin ja muihin tietoihin liittyen. Tarkka ja huolellinen rekisterien ylläpito on tärkeässä roolissa vastuullisen yhdistyksen toiminnassa.
Etsimme nyt 1-2 henkilöä jakamaan kokeneiden toimijoiden kanssa rekisterien ylläpito-vastuuta. Tehtävät ovat omatoimisesti ja ajankäytöllisesti joustavasti tehtäviä omien resurssien puitteissa ja tehtäviin perehdytetään yksilöllisesti.
Edellytämme Google Driven ja Excelin osaamista ja toivomme että tehtävään hakeutuvalla olisi käytettävissä noin 1-2 tuntia viikottain vapaaehtoistyöhön.
Hakuohjeet
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä mahdollinen cv työnkuva-kohtaisten toiveiden mukaisesti osoitteeseen rekrytointi@kulkurit.fi 7.5.2023 mennessä.
Lisätietoja
Salla Honkapää
toiminnanjohtaja
salla.honkapaa@kulkurit.fi
040-7556081