Kodin saanut koira: ELLMA

Syntymäaika: n. 2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
7.4.2023

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi. 

Suloinen Ellma on aikoinaan pelastettu eräältä pahamaineiselta kunnalliselta tarhalta Happy Dogs Morenin tarhan turviin. Ellman viimeisimmät kolme vuotta ovatkin kuluneet näiden häkin aitojen sisäpuolella mahdollisuutta parempaan odottaen – nyt hänet on viimein nähty ja mahdollisuus oman kodin etsintään on alkanut!

Aktiivit tavatessaan Ellma on kovin riemuissaan! Ellman kuvaillaan todella olevan “feikkilabbis”, jonka labradorimaista energiaa, höpsötyksiä ja hetken tuomaa iloa on todella huomattavissa. Ellman kuvaillaan olevankin aikamoinen namirohmu – koko kuono uppoaa aktiivin namipussille ja kuolaa lentää! Ellma taitaa olla sellainen tyyppi, joka hupsuttelullaan saa takuulla hymyn huulille. Kaikenlaiset rapsutukset, erityisesti peppurapsutukset, ovat Elman lempijuttu, josta neiti nauttii aivan täysillä. Ovathan vastaavanlaiset hetket tarhakoiralla harvassa. 

Luonteeltaan Ellma vaikuttaa kovin leppoisen lempeältä, rauhalliselta ja kohteliaalta. Kaikenlainen huomio ja lähellä olo ovat tämän neidin mieleen. Tarhaoloissa ruoka on Ellmalle tärkeää, ja painoakin on neidille kertynyt hieman ylimääräistä. Ellma ei tarhalla tavattaessa koe tarvetta puolustaa ruokaansa ihmisiltä. Tulevan perheen on hyvä kuitenkin varautua siihen, että Ellmalla saattaa kotioloissa esiintyä resurssien puolustamista, ja olla olla valmiita harjoittelemaan tätä. 

Ellma antaa vierailijoiden tarkistaa hampaansa, mutta tilanne on sen mielestä epämiellyttävä. Voi olla, että Ellmalle on joskus tehty toimenpiteitä väkisin. Ellman kanssa on tärkeää luoda tilalle positiivisia kokemuksia käsittelyä ja hoitotoimenpiteitä rauhassa harjoitellen koiralähtöisin tavoin, omaehtoisuuden kautta. 

Ellma asustelee häkissään tällä hetkellä yksin, ja neiti voisikin olla onnellinen perheen ainoana koirana. Ellma voisi sopia avoimuutensa ja rentoutensa puolesta monenlaiseen kotiin. Ellmaa voisi harkita jopa mahdollisesti ensimmäiseksi koiraksi. Ellma nauttisi varmasti kaikenlaisesta yhteisestä tekemisestä, aktivointipuuhista, metsäretkistä kuin ehkäpä jostain harrastuksestakin. 

Rescuekoiran kotiutuminen on pitkä prosessi ja onkin tärkeää, että tuleva koti on valmis antamaan Ellmalle aikaa, positiivisia kokemuksia sekä kannustavaa tukea uuden elämän edessä. Me emme tiedä, onko Ellma ollut joskus omistettu koira, mutta monen tarhavuoden jälkeen kotikoiran elämä on varmasti uutta ja kovin jännittävää. Kaikki meille tutut jutut ja asiat ovat Ellmalle uusia ja erikoisia. Perheen tulee olla sitoutunut käyttämään positiivisia ja koiralähtöisiä koulutusmenetelmiä, jotta Ellma saa parhaan mahdollisen loppuelämän omassa kodissaan. 

Kooltaan Ellma on noin 52 cm korkea ja painoa neidillä on noin 25 kg. Kotioloissa Ellma saisi tiputtaa hieman painoaan ja keskittyä lihaskuntonsa vahvistamiseen. Elma muistuttaa niin rakenteeltaan kuin luonteensakin puolesta labradorinnoutajaa, muttemme voi varmaksi sanoa, mitä neidin rotuperimästä todella löytyy. 

Päivitykset

17.6.2023

Ilon ja onnenpäivä: Ellma matkasi tänään oman perheensä luo Suomeen, ja elämä rakastettuna perheenjäsenenä sai alkaa! Onnea Ellma ja perhe! <3

23.4.2023

Ihana Ellma varattiin tänään ikiomaan kotiin! <3

7.4.2023

Ellma sai viimein mahdollisuuden monen vuoden odottelun jälkeen tassutella mukaan adoptio-ohjelmaan omaa perhettä etsimään!

____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ellma saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ellma on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Ellman yhteyshenkilö: Enni Rantala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: