Päivitetty 29.09.2021

Enni Rantala


Sähköposti: enni.rantala@kulkurit.fi

Hei!

Olen Enni ja aloitin uutena Kulkurien sometiimissä syksyllä 2021.

Työtehtäviini kuuluu siis muun muassa kotia etsivien koirien ilmoitusten kirjoittamista sekä somepostauksien tekoa ja yhteisten projektien suunnittelua.

Opiskelen Iltalukiossa viimeistä vuotta ja opintojen ohella teen keikkatöitä, sekä vapaaehtoistöitä V-S Finfamin kautta.

Rakastan eläimiä, luontoa ja siellä (koiran kanssa) seikkailua, äänimaljojen soittamista sekä kaikenlaista luovaa tekemistä.

Asun Turun alueella yhdessä koirani Erikan kanssa, joka kotiutui Kulkurien kautta

pitkän odotuksen jälkeen elokuussa 2020. Elämäämme kuuluu myös kaksi marsua sekä rescuekissat Vili ja Aku.

Eläintenoikeuksien puolustaminen ja eläinsuojelutyö ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Erikan kotiutumisen jälkeen halu päästä mukaan tekemään merkityksellistä työtä myös muiden koirien hyväksi kasvoi entisestään ja hain mukaan Kulkureille.

Onnekseni pääsin mukaan huikeiden aktiivien joukkoon!

Toivon, että jokainen koira saisi tulla rakastetuksi ja löytäisi oman turvallisen ihmisensä/perheensä. Olen mukana Kulkureissa, sillä ihan jokainen koira ansaitsee vain parasta ja haluan pitää niiden puolia, jotka eivät siihen itse pysty.

Tahdon olla mukana mahdollistamassa koirille valoisamman tulevaisuuden.


Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa