Kodin saanut koira: RONTTI

Rontti on melkoinen tättähäärä, jolla vauhtia ja intoa piisaa jaettavaksi asti. Onni olisi koti, jossa saisi puuhailla mukana ja jossa ei rapsutukset pääse loppumaan kesken.
Syntymäaika: 8/2022
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, kotihoidossa)
Kokoarvio:40cm/10kg

Perustiedot ja tausta:

18.11.2024

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Rontti tuotiin OneVetin klinikalle 7.5.2024 ja kerrottiin Rontin löytyneen kadulta. Ioana lupasi ottaa Rontin hoiviinsa.
 
Aktiivimme tapasi Rontin klinikalla, mutta tämän jälkeen Rontti on päässyt muuttamaan Ioanan maaseutukotiin odottelemaan oman perheen löytymistä. Rontin epäillään olleen omistettu koira, hihnassa kävely sujuu kohtalaisesti ja Rontti tuntuu olevan hyvin hoidettu, varmuutta tästä ei kuitenkaan ole. 
 
Terrierimäinen olemus näkyy myös Rontin käytöksessä. Hyppyjä, pomppuja, reipasta asennetta, näitä Rontista löytyy. Ronttia kuvaillaan avoimeksi ja rohkeaksi koiraksi, vierastakin ihmistä tullaan välittömästi innoissaan tervehtimään. Rapsuttelukin sopii Rontille oikein hyvin. Tarkka koira ympäristöstään, heti kun jotain tapahtuu, on Rontti taatusti paikalla katsomassa. Vaikuttaa hyvin energiseltä koiralta. Ei räksyttele turhia, mutta haukahtelee välillä. Huomiota saattaa hakea vinkumalla, jos häntä ei muuten huomata.
 
Rontti on tullut hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa, koosta, iästä ja sukupuolesta riippumatta ja jopa kissojen kanssa yhteiselo sujuu Ioanan luona. Terrierimäisiä koiria emme kuitenkaan suosittele saaliseläinten kanssa samaan talouteen. Rontti voisi sopia monenlaiseen perheeseen ja asuinympäristöön reippaan luonteensa ja avoimuutensa puolesta.
 
18.11.2024
Rontti saapui onnellisesti omaan kotiin 16.11.2024. Onnea koko perheelle!
 
17.9.2024
Rontti on onnekkaasti varattu omaan kotiin. Onnea Rontti ja Rontin tuleva perhe!
 
12.8.2024
Rontti pääsee riemuissaan pomppimaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Katri Hietanoro

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: