Enkelikissa: SAMETTI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

SAMETTI

* n. 7 kk (tammikuussa 2014)

* naaras (steriloitu)

* Tallinna, Viro.

Sisarukset Silkki ja Sametti etsivät omaa ikuisuuskotiaan hoitokodissa pääkaupunkiseudulla. Tytöt ovat pikimustia pieniä kaunottaria ja niiden erottaminen toisistaan on ensin hieman haastavaa, mutta Silkillä on kaulassaan muutama valkea karva enemmän kuin sisarellaan Sametilla, jolla niitä on kokonaista noin viisi kappaletta. Sametti on myös hieman pienempi kooltaan. Molempien turkki on uskomattoman pehmeä ja kiiltävä.

Uusia ihmisiä tytöt ensin vähän varovasti tutkailevat, mutta ovat ystävällisiä ja kilttejä kissalapsia. Syövät ja leikkivät hyvin, osaavat myös käyttää vessaa. Isompi Silkki on kaksikosta ujompi ja vähän rauhallisempi luonne, sisko Sametti taas on aina ensimmäisenä tutkimassa kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Sametti on heti alkuun nopeammin sinut myös hoitokodin pienen koiran kanssa. Sisarukset varmasti täydentäisivät toisiaan hienosti, jos ne saisivat vaikka yhteisenkin kodin.

17.10.2013: Tytöt reipastuu hyvää vauhtia, Sametti varsinkin on tosi utelias. Seuraa hoitokodin omaa kissaa ja hoitotätiä, sinne minne kääntyy, niin siellä jompi kumpi tuijoittaa. Sylissä ovat olleet monesti, mutta saattavat säikähtää melko pienistä asioista vielä ja pyrkivät sitten pois. Silkki reagoi vähän voimakkaammin, jos koira tulee lähelle, saattaa tassu heilahtaa ja yleensä lähtee pois, mutta Sametti ehkä päästää pienen sähinän eikä lähde pakoon. Sametti jo kehräsikin.

Päivitystä kotihoidosta 30.10.2013: Silkki on edelleen se rauhallisempi näistä, mutta antaa jo hyvin paijaa ja oikein rakastaa sitä. Hänestä voi vielä tulla rauhallinen sylikissa ja sopisi paremmin ainoaksi kissaksikin ihan hyvin. Silkki innostuu leikkimään yleensä iltaisin, muuten on aika huomaamatonkin kissa.

Sametti-sisko taas on sosiaalisempi, mutta paijaminen ja sylissä oleminen ei ole sitten taas hänen juttunsa. Tyttönen edelleen sähisee toisinaan, kun ei halua että just nyt paijataan. Ihan pienten lasten perheeseen ei voi ehkä suositella, koska hän ottaa myös kynnet ja hampaat avuksi, jos yrittää ottaa väkisin syliin.

Pienempi Sametti etsii sitä hellyyttä toisesta kissasta ja se toinen kissa on ollut hoitokodin aikuinen tyttökissa, jonka vieressä se kehrää, matkii ja seuraa. Sen puolesta Sametin uudessa kodissa olisi hyvä, jos olisi toinen aikuisempi kissa tai että pennut menisivät samaan kotiin, mutta kuitenkin niin, että Sametilla on joko leikkikaveri tai sitten äitihahmo.

Silkki on kova kiipeilemään, mitään ruokaa ei kyllä voi jättää hellalle tai muutenkaan keittiötason päälle, että tyttösen kuono on heti siinä kattilassa. Tosin ei kuitenkaan jos hella/ruoka on kuuma. Siinä ei oikein meinata ymmärtää torumista. Muuten Iines on kyllä näyttänyt hyvää esimerkkiä, esim raapimispuun käytön on opettanut.

Molemmat tytöt sopii kissaan tottuneen koiran kanssa saman katon alle, eivät niinkään välitä koirista ja kun tottuu, niin eivät pelkää sen enempää kuin ihmistäkään.

4.11.2013 Lisätty videota Sametin hiirileikeistä 🙂

19.12.2013: Kaksoset vaihtoivat hoitopaikkaa hoitokodin matkan ajaksi ja jäivätkin sille tielleen uuden kodin etsintään. Hyvään ja eläinten sielunelämää ymmärtävään kotiin kotiutumiseen menee näiltä tyttösiltä alta kuukauden. Heille tarvii antaa se oma aikansa eikä painostaa. Ovat ihanan iloisia, uteliaita ja vilkkaita sekä äärimmäisen terveitä ja hyväruokahaluisia plus super-huolellisia hiekkiskävijöitä, katollinen koppa pitää hiekan paremmin siellä sisätiloissa. Koikkelehtiminen, kiipeily ja leikkiminen on varsin vilkasvauhtista, joten kodin kantsuu laittaa mahdolliset perintökristallit sun muut piiloon siten, että tapaturmia ei pääse sattumaan!

Viekussa (tai tarkemmin lähettyvillä samassa sängyssä ihmisten kanssa) nukkumiseen menee sellainen vajaa pari viikkoa (ainakin täällä) ja valveillaolon lähietäisyys-lähestymiseen saman verran tai vähän enemmän tilanteista riippuen. Märkikset ei ihan eka päivinä maita, plus olisi hyvä, jos heillä olisi oma huone, jossa ekat päivät ovi kiinni viettää, tutustua talon hajuihin ja uuteen/uusiin ihmisiin jne. rauhassa ennen kuin tiet tutkimusmatkailulle loppuun kämppään avautuvat. Kehruumoottorit lähtevät kyllä käyntiin sitten ihan ensikoskemalta heti, kunhan se kosketuskontakti on kaksosille ok eikä ahdista, vaan tuntuu mukavalta.

Voi suositella erittäin hyvin myös lapsiperheeseen, sillä kaikkien ihmislasten kanssa leikkivät lähes hetsillään, plus ihmislapset myöskin tarkemmalla näöllään erottavat heitä toisistaan.. Oikeastaan varmaankin kaksosille voisi juurikin olla hyvä oma pysyvä koti perheestä, jossa olosuhteet ja ihmissuhteet reilassaan eikä ainakaan kovin montaa karvista talossa ennestään plus tietty tuo jo mainittu karvis-/lapsosymmärrys kaikilla.

 

Miettiessäsi kodin tarjoamista kissanpennulle, huomioithan että se voi olla osa elämääsi jopa seuraavat 15-20 vuotta. Sametti luovutetaan EU-passeineen asianmukaisesti sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä. Huomioithan, että edellytämme pennun steriloinnin tapahtuvan kohtuullisen ajan sisällä, yhdistys kuitenkin osallistuu kuluihin kuittia vastaan 25 % osuudella.

20.1.2014 Sametti on käynyt steriloitavana.

24.1.2014 Kaikkien suureksi suruksi ja järkytykseksi pieni Sametti on menehtynyt sterilaatiosta aiheutuviin komplikaatioihin.

Kuvat näkyvät isompina klikkaamalla

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: