Sterilointivuosi 2021: viitteellisiä lahjoituksia 90 157 euroa – huikea 84 prosentin nousu vuodesta 2020

Aiemmin kerroimme, että vuonna 2021 sterilointityöhön Romaniassa ohjattiin Kulkureilta yhteensä 116 000 euroa. Tämä oli jopa 30 prosentin nousu edeltävältä vuodelta ja olemme innoissamme siitä, että vuosittain pystymme kasvattamaan autettavien eläinten määrää.

Vielä suurempaa kehitystä oli kuitenkin nähtävissä sterilointityöhön lahjoitetun summan koossa. Vuonna 2021 saimme viitteellisiä lahjoituksia sterilointitoimintaamme yhteensä 90 157 euroa.

Olemme mykistyneitä summasta. Vuonna 2020 lahjoituksia kerättiin reilut 49 000, eli kyseessä on huikea 83 % prosentin nousu viitteellisissä lahjoituksissa.

Miten tämä oli mahdollista?

Vuonna 2021 Kulkurien toiminnassa koettiin suuria asioita. Saimme vastaanottaa yksityiseltä henkilöltä Romaniassa tapahtuvaa sterilointitoimintaa varten suurlahjoituksen, joka oli summaltaan huikeat 20 000 euroa. Tästä olemme valtavan kiitollisia. Sen lisäksi palkkasimme toukokuussa kaksi uutta, osa-aikaista työntekijää, joiden molempien työnkuvaan on kuulunut sterilointitoiminnan ja sen varainkeruun kehittäminen.

Tosiasia kuitenkin on, ettei mikään olisi mahdollista ilman teitä. Te, tukijamme, olette tämän summan meille mahdollistaneet. Sterilointikummiksi ryhtymällä, erilaisiin sterilointikeräyksiin osallistumalla, kuukausilahjoittamisella ja esimerkiksi eettisiä lahjakortteja ostamalla, te olette yhdessä saaneet aikaan tämän mielettömän summan.

Kiitos jokaiselle lahjoittajalle. Ilman teitä ei olisi meitä

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi!

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Avoin rekry sometiimiin

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Yhdessä ehjäksi -yleinen tarhakeräys tuotti 24 365,67€

Yhdessä ehjäksi – 24 365,67 x kiitos! ❤️‍ Teidän avullanne 27.–30.4. toteutettu ”Yhdessä ehjäksi” -yleinen tarhakeräys tuotti huikeat 24 365,67 €! Tämä summa ei ole vain valtava luku – se on katto pään päälle, ehjä koppi, turvallinen aitaus, ehjä häkin pohja tassujen...

lue lisää

Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset Lahelassa 8.2.

Tervetuloa Kulkurien ystävänpäivämyyjäisiin – tue eläinsuojelutyötä ostoksillasi!   Lauantaina 8.2.2025 klo 10–14 Lahelassa (Lahelantie 280, Tuusula) järjestetään Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset, joissa voit nauttia rennosta tunnelmasta, herkullisista...

lue lisää

Shout it Out -huutokaupan tuotto yli 10 000 euroa

Loppuvuodesta oli taas aika huutaa koirien hyväksi vuosittaisessa Shout it Out -hyväntekeväisyyshuutokaupassamme, ja nyt on kiitosten aika. Ja vilpittömästi saammekin taas kerran kiittää, sillä te – parhaat tukijamme – huusitte huutiksen tuotteita yhteensä yli 10 000...

lue lisää

Yleinen joulukeräys tarhoille tuotti 28 942,76€

On aika osoittaa lämpimät kiitokset yleiseen joulukeräykseen osallistuneille!  Keräsimme yhdessä joulua edeltäneeseen ”Yleiseen joulukeräykseen tarhoille” yhteensä mielettömät 28 942,76 €. Yleisiin lahjoituksiin ohjautuneet varat mahdollistavat laajan auttamisen nyt...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 2025

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys                                                                                                                                  1.1.2025   Vuoden ensimmäisenä päivänä saan jälleen perinteiseen tapaan tervehtiä teitä,...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää