Blogiarkistot

Tonttuactionin viides toive: Adina Vladut toivoo varoja sterilointiklinikan rakentamiseen

Tonttuaction/One Rescue Association Ihanaa joulukuun yhdeksättä päivää ja uutta viikkoa!Tänään Tonttuactionissa siirrytään kuulemaan toive Cosobasta, tarhalta, josta on vuosien aikana kotiutunut satoja koiria uuteen onnelliseen elämäänsä Suomeen. Tarhalla asuu jatkuvasti 300-400 koiraa ja tarhalla sijaitsevan klinikan kautta kulkevat jokaikinen kauttamme

Share

Tonttuactionin neljäs toive Anda Popesculta liittyy sterilointeihin

  Jouluun on kaksi ja puoli viikkoa ja Kulkurien joulun suuressa toivekampanjassa ollaan puolessa välissä. Tonttuactionissa annamme äänen kahdeksalle läheiselle yhteistyökumppanillemme, eläinsuojelijoille, jotka tekevät vuoden, ja usein kellonkin, ympäri töitä kodittomien koirien eteen. Happy Dogs Morenin ja sen vetäjän Anda

Share

Tonttuactionin kolmas toive kuuluu Luiza Mandrulta

  Tonttuactionissa on tullut aika kuulla jouluisen toivekampanjamme kolmas toive. Mainittakoon tähän väliin, että toiveita kuullaan kaikkiaan kahdeksalta romanialaiselta eläinsuojelijalta ja yhteistyökumppaniltamme ja että olette kuulleet jo esittyjen toiveiden (MG Rescue ja Carpe) esittäjiä todella upeasti! Jouluna kuulemme miten kaikkien

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.