TINKERBELL
* noin 2-3 -vuotias
* narttu
* steriloitu
SUOMESSA
16.6.2014
Tämä sympaattinen narttu, Tinkerbell, on löydetty Jilavasta pellolta kahdeksan pennun kanssa toukokuussa 2014. Tinkerbell-emo pentuineen oli äärimmäisen onnekas, sillä ne löysi ja toimitti turvaan romanialainen eläinsuojelija Alina Murgu. Tällä hetkellä sekä Tinkerbell että sen pennut ovat turvassa Andan tarhallla ja odottavat siellä ikioman kodin löytymistä.
Kooltaan Tinkerbell on keskikokoinen, n. 40 cm korkea ja 12-15 kg painava. Ulkonäöltään se ei välttämättä ole erityisen huomiota herättävä, mutta Tinkerbellin salaisuus piileekin sen luonteessa. Tinkerbellin kesäkuussa 2014 tavanneet Kulkurien aktiivit kuvasivat tytön olevan lempeä, ystävällinen, sosiaalinen ja ihana, koira jonka luonne on täysi 10+! Tinkerbell on myös iloinen ja eloisa sekä leikkisän oloinen. Nyt Tinkerbell kaipaakin sitä ikiomaa ihmistä/perhettä joka huomaisi sen sisäisen ja ulkoisen kauneuden ja antaisi sille mahdollisuuden elää rakastettuna kotikoirana!
Muiden koirien kanssa Tinkerbell tulee hienosti toimeen ja jakaa tällä hetkellä häkkinsä usean muun koiran kanssa. Tulevassa kodissa Tinkerbelliä voisikin olla odottamassa koirakaveri, vaikkakin tyttö sopeutusi varmasti myös olemaan perheen ainoa silmäterä.
Tinkerbellin pennut ovat jo tarpeeksi isoja, jotta niille voidaan etsiä omia koteja, ja siten on aika etsiä myös pentueen ihanalle emolle se oma rakastava loppuelämän koti. Muistathan kuitenkin harkita koiran ottamista tarkkaan, sillä koiraan tulee sitoutua jopa seuraavaksi 15 vuodeksi. Tulevan kodin tulee tarjota Tinkerbellille sekä rajoja että rakkautta ja olla valmis opettamaan tytölle alusta asti kaikki tärkeät kotikoiran taidot sisäsiisteydestä ja hihnakäyttäytymisestä lähtien.
Tinkerbell luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, steriloituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.
22.9.2014
Ilouutisia! Tinkerbell on juuri varattu omaan rakastavaan kotiin Suomeen!
2.4.2015
Tinkerbellin varaus on peruuntunut. Tinkerbellin tulo Suomeen on myös viivästynyt reilusti, kun sen testituloksista ilmeni syksyllä 2014 sillä olevan sydänmato. Tinkerbellin hoito on aloitettiin välittömästi ja se on nyt loppusuoralla. Tulevan kodin on kuitenkin syytä tämä huomioida harkitessaan Tinkerbellin adoptiota. Lisätty uusia kuvia ihasta Tinkerbellistä!
16.4.2015
Saimme loistavia uutisia Tinkerbellin osalta: sydänmatotesti näytti vihdoin negatiivista eli tyttö on terve! Hoidettu sydänmatotartunta ei vaikuta Tinkerbellin elämään jatkossa mitenkään. Nyt olisikin loistava aika löytää Tinkerbellille ikioma koti tervehtymisen kunniaksi!
7.5.2015
Tinkerbell matkustaa Suomeen kotihoitoon 16.5. Hienointa toki olisi, jos Tinkerbell pääsisi silloin kotihoidon sijaan suoraan ikiomaan kotiinsa!
13.5.2015
Saimme vielä viimeiset kuulumiset Tinkerbelliltä ennen sen saapumista Suomeen kotihoitoon! Kulkurien aktiivit tapasivat sen Romaniassa ja kertoivat, että Tinkerbell on neljän muun koiran kanssa samassa häkissä ja tulee siis toimeen muiden koirien kanssa, mutta on hieman mustasukkainen ihmisen huomiosta ja ruoasta. Tinkerbell voisikin olla onnellisin päästessään nauttimaan kotikoiran elämästä sohvalla loikoillen ja mahdollisesti ainoana koirana. Koirakaveri kotona ei ole poissuljettu mahdollisuus, mutta varmuuden vuoksi emme luovuta sitä samanikäisen nartun kaveriksi. Ihmisiä Tinkerbell rakastaa ja se sai hillittyjä ilohepuleita, vaikka häkin luo tulleet ihmiset olivat sille täysin vieraita. Tinkerbell juoksi jokaisen luo hakemaan huomiota. ja pusutteli menemään minkä kerkisi. Ihmiselle Tinkerbell ei ole yhtään pomottava.
17.5.2015
Tinkerbell saapui viime yönä Suomeen kotihoitoon jonne sitä pääsee sovitusti tapaamaan. Kotionnea Tinkerbell!
18.5.2015
Olemme saaneet jo ensimmäisiä kotihoitokuulumisia Tinkerbelliltä! Kotihoitaja kertoo tytöstä näin: “Tinkerbell on hyvin kiltti ihmisille ja erittäin rauhallinen, rauhallisuus saattaa tosin vielä olla matkaväsymystä. Tinkerbell ei ole vielä kertaakaan haukkunut eikä tehny jätöksiä sisään ja hihnassa se kulkee melko nätisti. Tinkerbell antaa koskee joka paikkaan. Ollaan oltu paljon ulkosalla, mutta emme ole vielä tavanneet muita koiria kuin naapurin labradorinnoutajan. Se aiheutti Tinkerbellissä vähän tärinää ja pientä murinaa. Sisällä Tinkerbell ei seuraa ihmistä jatkuvasti, mutta on vielä varuillaan kokoajan varsinkin äänistä.”
22.5.2015
Tinkerbellillä on ollut vastoinkäymisiä sydänmatotartunnan ja varauksen peruuntumisen myötä, mutta nyt tämän ihanan tytön onni on vihdoin kääntynyt! Tinkerbell pääsee pian ikiomaan kotiin, sillä se on varattu!
25.5.2015
Tinkerbell on muuttanut omaan loppuelämän kotiinsa!
Tinkerbellin kodin etsinnässä auttoi Niina.