Yhteensä 2 000 kilon ruokalasti on toimitettu Ukrainan tarhakoirille

Yhteensä 2 000 kilon ruokalasti on toimitettu Ukrainan tarhakoirille!

Apua Ukrainan eläimille -hätäapukeräyksen avustuskohteemme Do Good Romania / Saved by the Vet tekee mielettömän hienoa työtä Ukrainan eläinten auttamiseksi Romanian puolelta. He auttavat omistettuja, rajan ylittäviä perheitä lemmikeineen, huolehtivat hylätyistä ja kodittomista eläimistä sekä toimittavat ruokakuormia Ukrainan tarhoille.

Tällä viikolla taas 1 500 kilon kuorma ruokaa ajettiin Saved by the Vetin toimesta Romanian Solcasta Ukrainan Tsernivtsin kunnalliselle koiratarhalle. Siellä koiria on valtava määrä ja nälänhätä on todellinen. 2 000 kilon lastista loput 500 kiloa siirrettiin jatkokuljetukseen kohti Kiovan koiratarhoja.

Ruoka-avustus on pystytty toteuttamaan pitkälti meidän siirtämillä avustuksillamme. Toisin sanoin siis teidän keräykseen lahjoittamilla varoilla. Vilpitön kiitos jokaiselle Apua Ukrainan eläimille -keräykseen lahjoittaneelle!

Koska olemme yhdessä keränneet jo reilusti yli 70 000 euroa, päätämme keräyksen aktiivisen vaiheen tähän. Facebook-keräys on nyt suljettu, mutta varoja voi silti edelleen lahjoittaa tilisiirtona tai Mobile Paylla. Kaikki keräyksen viitteellä tehdyt lahjoitukset ohjataan myös jatkossa lyhentämättömänä Ukrainan eläinten auttamiseksi.

Jatkamme Ukrainan eläinten tilanteen seuraamista ja avustuskohteidemme paikan päällä tekemästä työstä raportointia somekanavissamme sekä kotisivuillamme Apua Ukrainan eläimille -keräyksen projektisivulla.

Ukrainan tilanne on edelleen sydäntä raastava ja paikan päällä tarvitaan valtavasti apua. Olemme onnellisia ja kiitollisia siitä pienestä avusta, minkä me täältä Suomen päästä pystymme paikan päälle ohjaamaan. Sekään ei olisi ollut mahdollista ilman teitä!