Päivitetty 08.02.2020

Tuuli Elomäki


Olen Tuuli, 29-vuotias järvenpääläinen ja juuri valmistunut lähihoitaja. Tällä hetkellä teen oman alan töitä. Minulle on Kulkureiden kautta tullut ihana Selma-koira (ent. Surku) pari vuotta sitten ja sen kautta olen alkanut seuraamaan Kulkureita aktiivisesti somessa, kotisivuilla jne.. Selma on ensimmäinen oma koirani, vaikka lähisuvussani on aina ollutkin eläimiä. Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni, erityisesti koirat ja hevoset.

Muutaman vuoden olen jo miettinyt vapaaehtoishommia, mutta vielä hakenut vähän että millaista ja minkä parissa. Selman tulon myötä selkeni kyllä että tämä asia on niin lähellä sydäntä, että ehdottomasti haluan olla osa tätä toimintaa jollain tapaa ja nyt avautui siihen hyvä mahdollisuus. En malta odottaa mitä kaikkea tämä tuokaan tullessaan.


Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa