Kodin saanut: WENDY(Disney pentu)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

18.7.2013

WENDY

* n. 4kk

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

3.7.2013

Romaniassa on arkipäivää se että pieniä pentuja hylätään tarhalle. Jotkut kuvittelevat että he näin pelastavat pentujen elämän. Ruusuilla tanssimista ei tarhalla eläminen ole, vielä nämä pennut tarvitsisivat sen oman kodin. Nyt Glinan tarhalle oli hylätty nämä 6 narttupentua, joista tuli Disney-pentue.

Disney-pentueen Wendy on reipas, iloinen ja leikkisä koiranalku. Wendy rakastaa peuhata sisarustensa kanssa, joten tulevassa kodissa voisikin olla Wendylle koirakaveri odottamassa. Wendy on aktiivinen nuori koira, joten tulevan tulee olla valmiita panostamaan tämän työtön koulutukseen ihan perusasioista lähtien.

Wendy kasvaa keskikokoiseksi ja painoa aikuisena tulee olemaan noin 20kg.

5.8.2013

Nyt olisi jo aika koko Disney- pentueen matkustaa omiin koteihinsa. Wendyyn tarhaelämä alkaa jo vaikuttaa ja tytöstä onkin tullut aika arka, ei halunnut tulla moikkaamaan ihmisiä vaan meni piiloon. Muiden pentujen rohkaisemana Wendykin pikkuhiljaa tuli pois piilostaan.
Mistä Wendylle löytyisi se loppuelämän rakastava koti?
Wendylle lisätty myös uusia kuvia ja videota!
Nyt olisi jo aika koko Disney- pentueen matkustaa omiin koteihinsa. – See more at: https://kulkurit.fi/cindy/#sthash.58aJc9K0.dpuf

Muistathan ettei koiraa tule ottaa hetken mielijohteesta.

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

6.10.2013

Wendy sai oman kodin.

14.11.2013

Wendyn varaus peruuntui mutta sen jälkeen Wendy varattiin uudelleen, tällä kertaa Suomeen.

25.11.2013 

Wendy saapui omaan kotiin 22.11.13.

Varaajana toimi Saila.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: