Kodin saanut: COSETTE (nyk. Ruska)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

 

COSETTE

* 3-4v

* narttu

* steriloitu

* Suomessa

 

 

 

23.7.2013

Cosette asustaa tällä hetkellä pelastajansa kotona Romaniassa, mutta matkaa pian Onevetin hoitolaan odottamaan omaa kotiaan. Cosette on ollut aiemmin kotikoirana ja päätynyt omistajan sairastumisen vuoksi kunnalliselle koiratarhalle josta neito on käyty pelastamassa.

Cosette on pienikokoinen tyttö ja painaakin ainoastaan 5kg. Neiti on ystävällinen, lempeä ja kotioloissa melko rauhallinen koiratyttö. Se tulee moitteetta toimeen muiden koirien kanssa, eikä pidä turhaan meteliä itsestään. Nyt asuttuaan viikon verran kotihoidossa se ei ole haukkunut ollenkaan ja näin ollen tytön tuleva koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Sopeutuvaisena kilttinä koirana Cosette tulee toimeen hienosti myös kissojen kanssa ja lapsetkin neiti ottaa ystävällisesti vastaan.

Coseten kotikoira taustan vuoksi neiti onkin jo lähes sisäsiisti ja muutkin kotikoiran tavat on entuudestaan tuttuja. Toiveena olisikin nyt, että oma koti löytyisi pian ettei tämän pienen neidin kaikki opit mene hukkaan nyt kun se siirtyy hoitolan tiloihin kotiaan odottamaan. Cosette on kaikki mitä koiralta voi toivoa. Se on kiltti, ystävällinen, lapsirakas, sopeutuvainen, sosiaalinen ja jo ainakin osittain normaali kotikoiran tavoille opetettu. Kaiken tämän lisäksi se on myös äärettömän sievä. Enää puuttuukin se oma rakastava koti.

Cosette sopisi monenlaiseen kotiin, kunhan tulevassa kodissa olisi tarjota sopiva määrä aktiviteetteja, yhdessä oloa, rakkautta ja rauhallisia koti-iltoja. Coseten tulevan kodin tulee sitoutua neitiin tämän loppuelämäksi, sillä se on jo kertaalleen joutunut hylätyksi eikä pienen koiran päähän mahdu miksi tuo tuttu ihminen hänet vei pois.

10.8.2013

Cosette tulee matkustamaan Suomeen kotihoitoon 24.8.2013, jottei kaikki neidin kotikoirana opitut asiat ehdi unohtumaan Onevetin hoitolassa asumisen myötä. Neiti pääsee siis takaisin kotioloihin joista se on lähtenyt ja joihin se on jo ehtinyt tottua. Toivottavinta olisi jos Cosette pääsisi suoraan omaan rakastavaan kotiin, jotta sen ei tarvitsisi enää ikinä luopua ihmisistä joihin se on ehtinyt kiintyä.

24.8.2013

Cosette matkasi kotihoitoon Suomeen.

26.8.2013

Cosette on varattu omaan loppuelämän kotiin.

31.8.2013

Cosette on muuttanut jo omaan rakastavaan kotiinsa Suomessa ja alku uudessa kodissa on mennyt loistavasti. Neiti on kotiutunut muutamassa päivässä ja uudet omistajat ovat täysin rakastuneita tähän pieneen ilopilleriin joka pursuaa rakkautta ja elämäniloa. Onnea yhteiselle taipaleelle!

 

 

Kodin etsintää hoiti Tanja

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: