Kodin saanut: MISS DIOR

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

MISS DIOR

* n. 4-vuotias

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

12.06.2013

Romaniassa sterilointikampanjoita aktiivisesti suorittavat Ana-Lucia ja Irina olivat tavanneet tämän pikkumurun ja sen kanssa asuneen toisen pienen mustan nartun vieraillessaan Ramnicu Saratin kunnallisella kuolemantarhalla. Palattuaan myöhemmin hakemaan näitä narttuja turvaan, mustaa ei enää tarhalla ollut. Miss Dioriksi ristitty vaalea tyttö sen sijaan pääsi loukosta pois ja sai uuden mahdollisuuden. Se on juuri saapunut Bukarestiin OneVet-klinikalle ja etsii kotia Suomesta.

Voimme vain kuvitella, mitä tämä tyttö on joutunut elämänsä varrella kokemaan. Kaiken sen jälkeen Miss Dior on ymmärrettäväsi arka, ujo ja erittäin läheisyydenkaipuinen. Ja nälkäinen. Uuden kodin täytyy olla varautunut siihen, että sopeutumiseen ja erityisesti rohkaistumiseen menee aikaa. Perusluonteeltaan Miss Dior on hyvin kiltti. Olemme varmoja, että lempeällä kohtelulla siitä kuoriutuu hyvä kaveri, joka palkitsee omistajansa kärsivällisyyden loppuiän kestävällä ystävyydellä.

Miss Dior tulee toimeen toisten koirien kanssa, ja uudessa perheessä jo oleva reippaampi koirakaveri voisi olla hyvä apu sen opetellessa Suomi-koiran tavoille. Rauhallinen, aikuinen koti kauempana  keskikaupungin sykkeestä ja liikenteen melusta voisi olla sille sopivin ympäristö. Tämä ei suinkaan tarkoita, että Miss Dior tulisi olemaan vain omistajansa hihanpäällystä somistava fifi; kunhan se kotiutuu ja rentoutuu, se tarvitsee aktiivista koiran elämää siinä missä isompikin koira.

Miss Dior luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, loishäädettynä ja oman EU-passin omistavana. Se on valmis matkustamaan Suomeen kesä-heinäkuun taitteessa.

03.07.2013

Miss Dior on saanut OneVetin hoitolan henkilökunnan keskuudessa uuden lempinimen Hope <3 Neidillä on paino 7,9 kg:n verran.

16.07.2013

Ana-Lucia ja Irina olivat tänään tuoneet OneVetiin erään toisen koiran, ja kävivät samalla tapaamassa myös Miss Dioria. Se oli tunnistanut pelastajansa ja ollut onnesta mykkyrällä! Naiset kertovat sen olevan todella iloinen ja leikkisä, kuten tuoreista kuvista näkee, sekä kaikin puolin hyväkuntoisen näköinen, joskin hieman pullea 🙂

Nyt viimeistään Miss Diorin olisi aika saada oma koti. Se on reipastunut lyhyessä ajassa valtavasti, ja hoitolan hälinässä hilpeys saattaa hiipua hyvinkin nopeasti. Miss Diorista joku onnekas saa hyväntuulisen ystävän loppuiäkseen.

19.07.2013

Alla tuoreita kuvia hunajanvärisestä kaunottaresta! Kerrottavana on myös hyviä uutisia: kunnallisella tarhalla kadonnut Miss Diorin musta kaveri on löytynyt ja tuotu turvaan OneVet-klinikalle <3 Myös se tulee aikaan etsimään kotia Kulkureiden kautta.

30.07.2013

Lisätty lyhyt video Miss Diorista – miten herttainen se onkaan! Mutta missä olisi sille oma, turvallinen koti?

20.08.2013

Miss Dior on varattu omaan kotiin <3

31.08.2013

Miss Dior on saanut kodin Suomesta <3

Miss Diorin varausasioita hoiti Taija.

Tässä lyhyt video-otos leikkisästä Miss Diorista »

…ja tässä toinen video suloisesta neidistä OneVet-hoitolassa 17.7.2013 »

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: