Tiedote 20.2.2020: Muutoksia Kulkurien adoptiokuljetuksissa

Kulkurien toimintavuosien aikana kauttamme adoptoidut koirat ovat saapuneet maahan lentoteitse vuodesta 2012 lähtien. Olemme käyttäneet useita lentoyhtiöitä vuosien aikana, KLM:n ollessa viime vuosina meille kannattavin ja järkevin vaihtoehto koirien kuljettamiseen. Viimeaikaisten tapahtumien ja yhtiön muuttuneiden eläinkuljetus-sääntöjen myötä olemme kuitenkin alkuvuoden aikana kartoittaneet muita vaihtoehtoja koirien maahan kuljettamiselle. 

Maaliskuusta 2020 lähtien siirrymme pääsääntöisesti käyttämään maanteitse tapahtuvaa kuljetusta. Olemme käyneet tuloksellisia neuvotteluja Zuzu Express-nimisen romanialaisen yrityksen kanssa, joista saimme loistavia suosituksia monilta yhteistyötahoiltamme. Zuzu Express on kuljettanut koiria mm. Saksaan ja Englantiin. He keskittyvät erityisesti rescuekoiriin ja yrityksen perustaja Dana onkin pitkän linjan eläinsuojelija, jonka kanssa Kulkuritkin on satunnaisesti tehnyt yhteistyötä aiemminkin. Heillä on siis vankka kokemus rescuekoirien käsittelystä ja heidän arvomaailmansa on omamme kaltainen, joten yhteistyön pohja tuntuu erityisen hyvältä. 

Adoptoitaville koirille muutos tarkoittaa jatkossa pidempikestoista matkaa, sillä matka-aika tulee olemaan kokonaisuudessaan noin 35-38 h. Matka kulkee Unkarin, Slovakian, Puolan, Latvian, Liettuan ja Viron kautta Suomeen. Koirat matkustavat tukevissa häkeissään ja ne saavat jaloitella pitkän pakettiauton käytävällä. Koiria ei oteta yleensä ulos autosta matkan aikana, sillä se on suuri karkaamisriski ja usean kymmenen koiran ulkoiluttaminen myös lisäisi matka-aikaa entisestään kohtuuttoman paljon. Myös tarhaoloista lähtevälle koiralle matkustaminen itsessään on jo jännittävää, joten välillä ulkona käyminen vieraassa ympäristössä ei suurimmalla osalla koirista toimisi toivotulla tavalla, vaan päinvastoin lisäisi stressiä.

Kuljetuksissa on mukana aina kaksi kuskia, jotka vaihtelevat ajovuoroa ja yksi eläintenhoitaja, joka matkustaa eläinten kanssa samassa tilassa koko matkan ajan. Koirille tarjotaan ruoka kahdesti päivässä ja niillä on raikasta vettä saatavilla koko ajan. Eläintenhoitaja siivoaa koirien tekemät tarpeet ja huolehtii koirien hyvinvoinnista kaikin tavoin. Autolla matkustaminen kestää pidempään, mutta on tasaisempaa ja lempeämpää verrattuna hyvin intensiiviseen ja muutoksia täynnä olevaan lentomatkaan, joilla koirien bokseja kuljetetaan lentokentillä Bukarestissa, Amsterdamissa ja Helsingissä, ne vaihtavat konetta, kokevat kahdesti koneen nousun ja laskun, ja niitä käsittelevät jatkuvasti eri ihmiset siirroissa ja ruumassa ne ovat keskenään. Uskomme tämän muutoksen olevan hyväksi koirille. 

Koirat tulevat edelleen normaalisti kaikkien maahantuonti- ja Responsible Rescue-säädösten mukaan TRACES:a käyttäen. Näissä asioissa ei ole muutoksia, kuten ei koirien terveyteen liittyvissä asioissakaan. Olemme myös kontaktoineet Ruokavirastoa ja Tullia ja tarkistaneet muutoksen suhteen huomioonotettavat tekijät virallisissa asioissa. 

Miten asia vaikuttaa adoptioprosessiin?

Kustannussyistä koiria tulee olla kyydissä vähintään 30 sen lähtiessä matkaan. Kokoamme parhaillaan ensimmäistä kuormaa ja olemme toiveikkaita, että saamme sen matkaan maaliskuun aikana. Teemme tätä ensimmäistä kertaa ja kokonaisuus varmasti hahmottuu osin vasta pikkuhiljaa, mutta teemme toki kaikkemme luodaksemme mahdollisimman valmiin ja sujuvan prosessin koiriaan kotiin odottaville perheille ilman kohtuuttomia viivästyksiä. Toivomme kuitenkin adoptioperheiltä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä muutoksessa. Etsimme mm. parhaillaan turvallista ja riittävän tilavaa luovutuspaikkaa, missä tulemme jatkossa luovuttamaan koirat omistajilleen. Koirien yhteyshenkilöt tiedottavat tulevia perheitä ajantasaisesti tilanteen etenemisestä kun kerrottavaa on. Muutos ei tule vaikuttamaan koirien nykyiseen kulukorvaukseen. 

Kun uusi käytäntö saadaan alkuun ja rullaamaan, meillä on vahva luotto, että siitä tulee erittäin toimiva ja ennenkaikkea koirille mukavampi ja olemme hyvin innoissamme tästä muutoksesta ja lupaavasta yhteistyöstä Zuzu Expressin kanssa! 

 

 

 

 

 

Lue myös:

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2024-2025 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 11.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2024-2025. Hallitus järjestäytyi 14.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää