Päivitetty 22.02.2020

Kodin saanut koira: HYACINTH B (nyk. Sissi)


Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Suomessa (Toijala)
steriloitu

Tausta ja perustiedot
21.2.2020
Romaniassa kodittomien koirien määrä on valtava ja eläinsuojelullinen tilanne Euroopan huonoimpia. 80-luvulta lähtöisin oleva ongelma heijastaa yhteiskunnan tilaa ja sitä, että köyhässä ja korruptoituneessa maassa moni ihminenkin voi vielä huonosti. Lemmikkien pidon kulttuuri on hyvin erilainen kuin Suomessa ja ymmärrys ja osaaminen eläimen hyvinvoinnista heikkoa. Onneksi joukossa on heitäkin, jotka tekevät parhaansa ja enemmänkin kodittomien eläinten auttamiseksi. Yksi heistä on eläinlääkäri Adina Vladut, One Rescue Associationin perustaja ja vetäjä ja Onevet-klinikan omistaja. Adinan yhdistyksen tarhalla Cosobassa on jatkuvasti noin 350 koiraa, joita onneksi adoptoidaan aktiivisesti mm. Saksaan ja Suomeen.

Syksyllä 2019 Adinaan otti yhteyttä klinikan vanha asiakas, joka oli löytänyt Bukarestin kaduilta kodittoman pienen koiran, jota rankkurit eivät olleet vielä ehtineet napata. Hän oli ottanut koiran luokseen ja pitänyt sitä kodissaan muutaman viikon, yrittäen etsiä sen omistajaa. Kun hän ei tässä onnistunut, hän kysyi apua Adinalta, sillä hänellä ei ollut resursseja pitää löytökoiraa. Adina otti pienen koiran tarhalleen, jolloin kuulimme siitä ensimmäisen kerran.

Hyacinth (Sintti) sai siis turvapaikan Cosoban tarhalta, mutta rajusti heitellyt elämä oli vaikuttanut pienen koiran luottamukseen ja se pelkäsikin hirveästi kaikkea ja puolustautui pelottavalta maailmalta murisemalla uhkaavasti ja käyttäen tarvittaessa hampaitaan. Alkuun sen käsittely oli vaikeaa, mutta kuukausien kuluessa Sintti alko vähitellen rentoutua. Se ei kuitenkaan vieläkään ollut valmis adoptio-ohjelmaan ja vuoden vaihteen jälkeen päätimme, että Sintti saa tulla kotihoitoon jatkamaan kehittymistään, jonka myötä saisimme alkaa etsiä sille omaa kotia. Nyt on tullut sen aika. Mutinat ja näykkimiset ovat taaksejäänyttä elämää ja luottamus ja hyvä fiilis näyttelevät nyt pääroolia Sintin elämässä.

Sintti saapui kotihoitoon Toijalaan 18.1.2020. Sintistä on kuoriutunut monilta osin varsin reipas pikkuinen tirrikkä, joka tutustuu urheasti uuteen elämäänsä. Sintti asuu kotihoidossa kolmen muun koiran ja kahden kissan kanssa. Se tulee varsin hyvin kaikkien kanssa toimeen, paitsi samanikäisen ja -kokoisen nartun kanssa heillä on hetkittäin pientä erimielisyyttä. Kissojen kanssa Sintti haluaisi leikkiä ystävällisesti, mutta osaa myös olla niiden kanssa rauhallisesti. Sintti voisi asua ainoana koirana, toisen koiran (mieluiten uroksen tai vanhemman nartun), tai kissojenkin kanssa.

Kotihoitajaansa Sintti luottaa täysin ja antaa käsitellä itseään miten vain. Vieraat ihmiset esimerkiksi lenkillä tavatessa ovat vielä vähän jänniä, mutta Sintistä saa tosi nopeasti hyvän ystävän pehmeillä sanoilla ja herkkupaloilla. Lenkkeily valjaissa ja hihnassa on vielä Sintille uutta ja lenkillä se tarvitseekin usein ihmettelytaukoja kunnes matka jatkuu. Tämä tulee varmasti helpottamaan kun lenkkeilystä tulee rutiinia.

Sintti ei vaikuttaisi olevan kova haukkumaan ainakaan toistaiseksi. Kahden viikon hoitojakson jälkeen Sintti on lähes täysin sisäsiisti.  Sintti on terävä ja huomioi asioita valppaasti. Se myös ottaa kontaktia tuttuun ihmiseen hienosti ja sille onkin varmasti helppo opettaa uusia asioita positiivisesti vahvistamalla. Sintin luonteessa on sulassa sovussa ripaus äkkipikaisuutta ja energiaa, toisaalta siinä näkyy selvästi myös hyvin lempeä ja hetkittäin ujokin puoli.

Sintti on vielä hoikassa kunnossa ja lihakseton. Se painaa tällä hetkellä noin 6 kiloa ja sen soisi painavan noin kilon verran enemmän. Korkeutta Sintillä on noin 30 cm.

Päivitykset
21.2.2020
On Sintin elämän paras perjantai, sillä tänään Sintti pääsi loppuelämän kotiin ja sai nimekseen Sissi. Onnea yhteiseen matkaan Sissi ja oma ihminen. <3

17.2.2020
Tänään Sintti varattiin ikiomaan kotiin!

12.2.2020
Sintti on saanut lukuisia kotiehdokkaita, eikä siitä toistaiseksi oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitokset kaikille Sintistä kiinnostuneille!

1.2.2020
Sintti on ollut kotihoidossa nyt kaksi viikkoa. Tässä ajassa se on oppinut valtan nipun uusia asioita, arjen rutiineita ja arkielämän ihmeellisiä asioita. Hihnassa lenkkeily etenkin valoisaan aikaan ja etenkin rauhallisella alueella sujuu jo tosi hienosti. Sintti on jo käytännössä lähes täysin sisäsiisti, satunnaisia vahinkoja lukuunottamatta. Kynsien leikkuuta on alettu myös harjoitella ja takakynnet sujuivat tosi hyvin, etukynsien leikkaamisen opettelu täytyy tehdä rauhallisessa tahdissa positiiviseksi tilannetta vahvistaen, sillä se oli vielä aika pelottavaa Sintin mielestä. Sintti ei ole edelleenkään kertaakaan edes yrittänyt näykätä edes silloin kun sitä pelottaa.

On todistettu, että Sintti osaa haukkua, mutta edelleenkään Sintti ei ole mikään turhanhaukkuja. Sintin muutos-stressi näkyy erityisesti resurssien puolustamisena hoitokodin muilta koirilta. Sintti murisee niille herkästi puolustaessaan ruokaa tai muita itselleen tärkeitä asioita, kuten tuttua ihmistään, leluaan tms. Tilanteet laukeavat kun resurssi poistetaan tai viedään huomio muualle. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Sintin tuleva koti voisi olla sellainen, missä ei välttämättä olisi muita koiria, tai sitten mahdollisesti kiva uros voisi olla tasapainoinen seura Sintille.

Hiljalleen Sintissä on alkanut myös näkyä huolehtimisen ja stressin takaa hetkittäin myös iloa ja vapautumista ja siihen suuntaan Sintti on varmasti enenevissä määrin matkalla. Sitä kohti mennessään Sintti tarvitsee ympärilleen luotettavia ja kannustavia ihmisiä ja paljon hyviä kokemuksia.

Lisätty uusia videoita ja kuvia.

24.1.2020
Sintti aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. 

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua. 

Hyacinth on saapunut Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hyacinth on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa