Päivitetty 22.02.2020

Iso Numero: Suomessa on yli 10 000 rescuekoiraa. Nimi ei viittaa pelastajaan vaan pelastettuun.


Tuoreimmassa Iso Numero -lehdessä (helmikuu 2020) on juttu rescuetoiminnasta Suomessa. Artikkelissa esiintyvät mm. Ruokaviraston jaostopäällikkö Kitty Schulman, Romaniassa Carpen koiratarhalla työskentelevä valokuvaaja Veera Nuri sekä Kulkurien toiminnanjohtaja Salla Honkapää.

Artikkelissa käsitellään rescuetoiminnan käytäntöjä sekä rescuekoiriin liitettyjä tautiriskejä. Rescueyhdistykset ovatkin vastanneet kritiikkiin parantamalla omia toimintatapojaan. Suomalaiset rescuejärjestöt loivat vuonna 2018 vastuullisen rescuetoiminnan Responsible Rescue -sitoumuksen, jossa yhdistykset toimivat huomattavasti lakisääteisiä velvoitteitaan tiukemmin.

Salla Honkapään mukaan parannuksia on jo tehty samojen lukujen pohjalta, joihin Eläinlääkäriliitto vetoaa kannanotossaan. Hän toivoo, että vasta-ainetilannetta tarkistettaisiin valtakunnallisesti uudelleen.

”Sanoisin, että erittäin vahvalla todennäköisyydellä sieltä erottuisivat nyt vastuulliset yhdistykset”, Honkapää kertoo.

Iso Numero -lehden voi ostaa kadulta tai tilata netistä.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa