Kodin saanut koira: VADELMA (nyk. Navi)

Vadelma on reipas ja itsenäisen oloinen, mutta tottumaton tarhapentu, joka on helposti herkuilla motivoitavissa <3
Syntymäaika: 5/2023
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio: 36 cm/ 7 kg

Perustiedot ja tausta

20.2.2024

Carpe oon lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Vadelma on löytynyt tarhan lähistöltä pusikosta veljensä kanssa ja molemmat olivat löydettäessä täynnä punkkeja ja kirppuja. Vadelman veli kuoli harmillisesti pian sisarusten löytymisen jälkeen anemiaan. Aktiivimme tapasivat kauniin Vadelman lokakuussa 2023, jolloin se ja muut tarhan pennut sekä pikkukoirat pääsivät ulkoilemaan lehmäaitaukseen. Päivä oli todella kuuma, joten Vadelma vietti osan ajasta betoniaidan luona varjossa lepäämässä. Vadelma on reipas ja itsenäisen oloinen pentu, joka tulee hienosti toimeen muiden nuorten koirien kanssa. Vadelma pitää kovasti Carmenista, hyppii häntä vasten ja antaa nostaa syliin, missä viihtyy rennosti. Vieraita kohtaan Vadelma on varautuneempi, mutta katselee suoraan kohti, eikä säpsähdä pientä selän rapsutusta ja innostuu seuraamaan lepertelevää ja namittavaa aktiiviamme. Vadelma on söpöytensä lisäksi kunnon temppukoira! se seuraa ja tarjoaa eri asentoja sekä istumista namien toivossa. Vadelma vaikuttaisi olevan koulutettavissa ja motivoitavissa herkkujen avulla.

Vadelma on ihmisiin tottumaton tarhapentu, jossa on paljon potentiaalia. On tärkeää huomioida, että Vadelma on vielä hyvin nuori, joten sen käytös sekä persoona tulevat muuttumaan paitsi kotiutumisen, myös aikuistumisen myötä. Vadelman perimästä ei myöskään tiedetä tarkemmin, joten on mahdotonta arvioida millaisia ominaisuuksia sillä mahdollisesti voisi aikuisena olla. Pieni ja suloinen Vadelma voisi sopia monenlaiseen kotiin ja elää myös perheen ainoana koirana, mutta reippaasta ja tasapainoisesta koirakaverista ei myöskään olisi haittaa. Vadelmalla ei ole minkäänlaista kokemusta kotikoiran elämästä, joten se tulee tarvitsemaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea matkallaan kotikoiraksi. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Vadelma on ollut lokakuussa 2023 kooltaan 36 cm korkea ja 7 kg painava. Siitä tulee luultavasti kasvamaan pienehkö keskikokoinen koira.

Päivitykset

27.4.2024

Vadelma saapui tänään ikiomaan kotiinsa Suomeen ja sai uudeksi nimekseen Navi <3

27.3.2024

Pikkuinen Vadelma on varattu tänään omaan kotiin Suomeen <3

20.2.2024

Pieni Vadelma aloitti tänään oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa <3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tina Rekola

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: