Kodin saanut koira: DAAMI, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: n. 2015-2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:cm/kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
12.11.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Ihana Daami tuotiin One Rescuen tarhalle neljän pienen pentunsa kanssa. Daami ja pennut olivat eläneet läheisen kylän reunamilla, etsien ruuantähteitä syötäväkseen. Eräs paikallinen nainen halusi auttaa koiria ja kävi ruokkimassa niitä, mutta koska tämän naisen naapurit halusivat tappaa Daamin pentuineen, pyysi nainen apua Adinalta, ja koirat pääsivät tarhalle turvaan. Tarhalle päästyään Daami steriloitiin, joten nyt se saa viettää lapsivapaata elämää lopun ikänsä. Kuka tietää miten monet pennut tämä rouvaikään jo ehtinyt neitonen onkaan elämänsä aikana kantanut. Daamin kanssa tarhalle tulleet pennut pääsivät muiden tarhan pentujen kanssa samaan aitaukseen asumaan ja tulevat myöhemmin adoptio-ohjelmaan.

Daami on kovin kiinnostunut ihmisistä ja erityisesti herkut ovat neidin mieleen – jopa siinä määrin, että sormet meinaavat välillä lähteä mukana, kun nameista nautitaan niin innolla. Ruoka vaikuttaisikin olevan Daamille iso motivaattori, jota kannattaa hyödyntää kotiutumisen ja kouluttamisen apuna.

Daami hyörii ja pyörii ihmisen luota toiselle ja antaa koskea ja käsitellä itseään hyvin. Suhtautuminen on innokasta ja ystävällistä. Toisten koirien kanssa Daami tulee myös hyvin toimeen, aikaisemmin se asutti häkkiään vinttikoirauroksen kanssa, joka kuitenkin yllättäen menehtyi. Daamia kuvaillaan ihanan hellyttäväksi ja hassuksi neidiksi. Daamin ei kuulla haukkuvan tarhalla.

Kaunis, täplikäs Daami on hoikka, keskikokoinen koira, n. 50cm korkea ja arviolta 25kg painava. Daamilla on pitkä selkä ja lyhyehköt jalat. Ikää Daamilla arvellaan olevan suunnilleen 7 vuotta.

Sympaattinen Daami etsii kotia, jossa ollaan sitoutuneita koiralähtöisiin ja positiivisiin koulutusmenetelmiin. Daamin menneisyydestä ei ole tietoa, joten tulevan kodin tulee olla sitoutunut kärsivälliseen ja pitkäjänteiseen kotiutusprosessiin, jotta Daami saa edetä omassa tahdissaan, ilman kiirettä tai huolta tulevasta.

Daamilla havaittiin lähtövalmisteluiden yhteydessä kyhmyjä nisissä, jotka laboratoriotesteissä todettiin nisäkasvaimiksi. Kasvaimet poistettiin ja Daami toipui operaatiosta hyvin. Samalla Daamilta poistettiin myös joitakin huonoja hampaita. Daamille tehtiin jatkotutkimuksia, joilla suljettiin pois nisäkasvainten mahdolliset etäpesäkkeet. Etäpesäkkeitä ei Daamilta onneksi löytynyt, mutta tutkimusten yhteydessä Daamilla sattumalta havaittiin selässä spondyloosimuutoksia. Spondyloosista voi lukea lisää esimerkiksi täältä. Suomalainen yhteistyöeläinlääkärimme antoi Daamin röntgenkuvista lausunnon, jonka mukaan vastaavanlaiset löydökset eivät välttämättä aiheuta koiralle vaivaa, ja asian voisi todeta kliinisellä tutkimuksella. Adinan mukaan Daami ei kuitenkaan oireile spondyloosia, vaan on iloinen, aktiviinen ja juoksee sekä hyppii aina kun voi. Tulevan kodin tulee kuitenkin ymmärtää, että vaikka vaiva on tällä hetkellä oireeton, voi se tulevaisuudessa alkaa oireilla ja aiheuttaa koiralle kipua, jolloin vaivaa täytyy hoitaa eläinlääkärillä ja se todennäköisesti vaatii säännöllistä tarkkailua ja kipulääkitystä. Tästä syystä Daami jatkaa oman kodin etsintää erityisadoptio-ohjelmassamme.

Päivitykset

23.3.3032

Vihdoin oli Daamin vuoro matkustaa omaan kotiinsa.

22.1.2024

Vihdoin on Daamin odotus päättynyt ja hänet on tänään varattu omaan kotiinsa Suomeen.<3

12.11.2023

Ihastuttava ja kerrassaan ihana Daami tavataan aktiiviemme tarhavierailulla vapaana pihalla. Daami on rauhallinen ja hyväntuulinen, ja se ilahtuu kun näkee vierailijoita – potentiaaliset rapsuttelijat! Daami hullaantuu herkuista ja meinaa syödä sormetkin samalla. Sille ei tule kärhämää muiden koirien kanssa herkuista. Daami on sopuisa mutta näin isossa koirajoukossa olo ei ole sille varmaankaan mieluista. Daamille kelpaa myös rapsutukset ja esimerkiksi sen tassuihin saa vieraskin koskea.

Uusia kuvia ja uusi video lisätty.

3.8.2023

Kuulumisia Daami-neidiltä:

Toukokuussa tavattaessa Daami-muru hömpsöttelee menemään tarhan sisäpihalla koiralauman keskellä. Hän on rauhallisen ja hieman hönön oloinen. Daami tassuttelee rapsuteltavaksi, jos on tilaa, mutta on jollain tapaa vaatimattoman ja diplomaattisen oloinen – mitäpä sitä itseään tyrkyttämään tai turhasta hötkyilemään! Saamastaan huomiosta hän tuntuu ilahtuvan kovin, ja tarjoillut herkut maistuvat Daamille mainiosti. Daami olisi täysin valmis hurmaamaan oman perheensä ja matkaamaan Suomeen!

Lisätty uusi video ja kuvia Daamista.

6.1.2023

Daami asuu nykyään tarhan sisäpihalla. Daami on melko rauhallisen oloinen, eikä se hötkyile tai kilpaile toisten koirien kanssa esimerkiksi ihmisen huomiosta. Daami kuitenkin nauttii ihmisen huomiosta ja häntä heiluu, kun Daamille puhuu. Sitä saa myös koskea. Daamille maistuvat herkut erinomaisesti suoraan ihmisen kädestä.

19.7.2022

Daamin kodin etsintä jatkuu erityisadoptio-ohjelmassa spondyloosi-löydösten vuoksi. Daami on kuitenkin reipas ja hyväkuntoinen, eikä spondyloosi näytä tällä hetkellä vaivaavan sitä.

3.4.2022

Daami sai tänään riemastuttavia uutisia, sillä hänet varattiin omaan kotiinsa Suomeen! <3

7.2.2022

Ihastuttava Daami aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

 

 


 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Daami saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Daami on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Daamin yhteyshenkilönä toimii:  Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: