Kodin saanut koira: MIJAS (nyk. Nelli)

Ihastuttava Mijas valloittaa sydämet iloisuudellaan, sekä suloisella olemuksellaan <3
Syntymäaika: 4/2022
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:30-35cm/ 6kg

Perustiedot ja tausta

16.5.2024

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Suloinen Mijas löydettiin metsästä ja se on asunut tarhalla noin 7 kuukautta. Mijas on mutkaton ja reipas pieni höppänä, joka rakastaa ihmisten huomiota ja rapsutuksia. Sitä saa käsitellä ja nostella syliin, eikä se jännitä vieraiden läsnäoloa. Mijas asustelee kuuden koiran porukassa ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa.

Päivitykset 

15.6.2024

Tänään koitti se päivä, jolloin Nelli pääsi oman perheensä syleilyyn ja loppuelämänsä kotiin. Paljon onnea ja rakkautta matkaan Nelli, sekä perhe <3

16.5.2024

Ihana Mijas valloitti sydämiä aktiiviemme Romanian matkalla ja se tallustelee Kulkurien sivuille suoraan kotiin varattuna koirana. Hän sai uudeksi nimekseen Nelli. Paljon onnea Nelli ja perhe <3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Linda Byman Varzeshkhah

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: