Kodin saanut koira: BOB

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Bob9 0714

 

BOB

* arvioitu syntymäaika 9/13

* uros

* kastroitu

 

 

 

 

 31.12.13
Bob, Buster ja Brad ovat Beatricen pentuja. Pennut asuvat emonsa kanssa Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla Romaniassa. Kaikki kuuluvat laumaan joka elää tarhan alueella vapaana. Pennuista Buster on jo varattu omaan kotiin Suomeen.

Bob on kuin mikä tahansa ikäisensä pentu; leikkisä, utelias ja reipas. Toisin kuin veljensä Buster, Bob ei ole niin kovasti ihmisen perään. Bob toki tykkää ihmisen huomiosta, mutta viihtyy mielellään muiden koirien seurassa ja niiden kanssa touhutessa. Kotioloissa Bob varmasti kuitenkin kiintyy omiin ihmisiinsä. Bobilla voisi olla perheessään myös koirakavereita.

Bob etsii sitoutunutta kotia, jossa koiran hankintaa on pohdittu tarkasti. Bobin tuleva perhe ymmärtää, että pentukoiran ottaminen perheenjäseneksi tarkoittaa sitoutumista seuraavaksi noin 10-15 vuodeksi myötä- ja vastoinkäymisissä. Bobin tuleva perhe osaa opastaa pojan lempeästi, mutta määrätietisesti kotikoiran tavoille.

Bob tulee isona olemaan noin 10-12 kiloa ja 35-40 cm, joten mistään kovin isoksi kasvavasta koirasta ei ole Bobin kohdalla kyse.

31.07.2014
Hurmaava Bob odottelee edelleen kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa. Hollannin koti meni Bobilta sivu suun ja nyt heinäkuun Kulkurien aktiivien reissulla Bobiin tutustuttiin ihan toden teolla uudelleen. Bob on nyt arviolta 11 kk ikäinen nuori herra, jolla kokoa on n. 55 cm ja 15 kilon verran.

Bob on sosiaalinen ja reipas nuorimies, joka ei arastele vieraita. Aiemmin Bob asusteli isossa laumassa tarhan pihamaalla vapaana, mutta viimeaikoina lauman toinen nuori uros oli ottanut asiakseen pomottaa Bobia, joten Bob siirtyi häkkiin asumaan. Kaverinaan Bobilla on nuori ja aktiivinen narttukoira. Bob tulee mainiosti kaikkien kanssa toimeen kokoon, näköön, sukupuoleen tai ikään katsomatta.

Bob on ystävällinen, leikkisä ja energinen kaveri, jolle ihmisen läheisyys on tärkeää ja mieluista. Pientä äänenkäyttöä esintyy vinkumisen muodossa, kun ihminen poistuu Bobin häkistä, varsinaisesti poika ei kuitekaan hauku. Uudessa kodissa kotiutumiseen panostaminen on siis tärkeää.

12.02.2015
Bob tavattiin lokakuussa 2014 Kulkurien aktiivien toimesta Glinalla. Bob on edelleen iloinen hännänheiluttaja, jolla virtaa riittää. Bob on sosiaalinen ja reipas kaveri, josta varmasti saa mitä mahtavimman kaverin loppuelämäksi. Bob tulee mainiosti toimeen muiden koirien kanssa. Bob odottelee edelleen sitä omaa kotiaan Glinan tarhalla.

24.02.2015
Bob on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

27.03.2015
Bob saapui omaan kotiinsa 21.03.2015.

Yhteydenotot otti vastaan Johanna Lisko.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Buster on sivuillamme kotia etsivän Beatricen pentu. Buster asuu emonsa kanssa Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla Romaniassa. Molemmat kuuluvat laumaan joka elää tarhan alueella vapaana. – See more at: https://kulkurit.fi/kotia-etsiva-buster/#sthash.2QCAALna.dpuf

Buster on sivuillamme kotia etsivän Beatricen pentu. Buster asuu emonsa kanssa Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla Romaniassa. Molemmat kuuluvat laumaan joka elää tarhan alueella vapaana. – See more at: https://kulkurit.fi/kotia-etsiva-buster/#sthash.2QCAALna.dpuf

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: