Kodin saanut koira: ADONIS

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Adonis6

 

 

ADONIS

* n. 1 v.

* uros

* kastroitu

* Romaniassa.

 

 

 

26.06.2014
Romaniassa koirien hylkääminen syystä x, y tai z on täysin arkipäiväistä. Söpö pentu kasvaa aikuiseksi, koiran pitäminen on liian kallista, se sotkee ja muut yhtä mielenkiintoiset syyt mahdollistavat sen, että tällaisia aarteita, kuin Adonis löytyy kadulta toistuvasti. Adonis on löydetty niityltä yksinään. Löytäjinä toimivat OneVet klinikan eläinlääkäri Adina ja hoitaja Irina.Nyt Adonis on turvassa OneVetin eläinlääkäriasemalla ja odottelee omaa kotiaan.

Adonis on n. 1-vuotias reipas nuorimies, jolla ei hymy hyydy ihan äkkiä. Tuntuu siltä, että Adonis on koko ajan hyvällä tuulella, häntä vispaa, ilospurtteja tulee ja kaikkien kanssa tullaan mainiosti toimeen. Adonis elelee klinikan sisäpihalla n. 10-15 koiran porukassa. Adonis ei ole mikään porukan päällepäsmäri, muttei mikään pahnanpohjimmainenkaan, sellainen iloinen ja huoleton kaveri, siitä välistä.

Adonis nauttii ihmisen huomiosta. Pusuja satelee ja tuntuu siltä, että poika on koko ajan näkökentässä ja kerjäämässä rapsuja. Huomionarviosta on, että vaikka Adonis tulee kaikkien koirien kanssa toimeen, vaikuttaa siltä että ihmisseura on Adonikselle tärkeämpää, kuin muiden koirien seura. Koirakaverien seurassa Adonis on kuitenkin leikkisä ja ystävällinen. Energiaa tällä nuorella miehellä piisaa, mutta mikään mahdoton häkkäräväkkärä Adonis ei kuitenkaan ole.

Adonis on kooltaan n. 35 cm korkea ja painoa on arviolta 10 kilon hujakoilla. Rakenteeltaan Adonis on rotevahko, eikä siis mikään ihan miniatyyrikokoinen matalista jaloistaan huolimatta. Adonis on kastroitu.

Adoniksen tulevassa kodissa olisi hyvä olla tarjolla paljon rapsutuksia, tekemistä, aivotyöskentelyäja pitkiä lenkkejä. Koirakaverikin voisi olla Adonikselle mieleen, vaikka ainakin tarhaoloissa ihminen on se, joka saa Adoniksen innostumaan. Tulevalta kodilta toivomme motivaatiota, sitoutuneisuutta ja aktiivisuutta. Samoin ymmärrys siitä, että Adoniksen kanssa koulutus aloitetaan aivan alusta, on tärkeä ominaisuus. Adonis ei tarhalla haukkunut, joten koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Kissojen kanssa toimeentulosta ei ole tietoa.

27.07.2014
Adonis on varattu.

19.8.2014
Adonis matkasi 14.8.14 omaan rakastavaan kotiinsa.

Adonis saapuu suomeen sirutettuna, rokotettuna, kastroituna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passin kanssa. Tutustuthan ennen harkittua yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

Hurmuripoika Adoniksen kodin etsinnässä avustaa Johanna Lisko

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: