Kodin saanut koira: SILVER (Nyk. Sulo)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Silver

SILVER

* n. 4 vuotias

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

29.8.2014
Oliko Silverillä joskus ollut koti tai omistaja? Näin kai voisi sanoa, jossain epämääräisessä muodossa. Silver asusteli maalla, tuntemattoman ihmisen pihassa ja puutarhassa. Ihminen ei ollut Silverin omistaja, vastaavasti se ihminen joka joskus oli ollut Silverin omistaja, ei välittänyt tai huolehtinut pojasta pätkän vertaa. Niinpä erään karkumatkansa aikana Silver paineli menemään autotiellä ja joutui auton töytäisemäksi. Tuossa vaiheessa kuvioihin tuli Romanialainen eläinsuojelija Carmen Mandescu, joka poimi pojan mukaansa ja toimitti sen turvaan.

Carmen vei Silverin eläinlääkäriin jossa se todettiin terveeksi. Ainoastaan poika oli täynnä kirppuja ja punkkeja ja sen turkki oli täysin ylikasvanut takkukasa. Turkki ajettiin ja nyt Silveristä on kuoriutunut varsin komea ja luonteeltaan rakastettava pikkukoira.

Carmenin mukaan Silver näyttää bichon friseltä, mutta todennäköisesti pojassa on ripaus jotain muutakin rotusekoitusta. Silver on hyvin ystävällinen, kiltti ja leikkisä poika. Se rakastaa ihmisiä ja tulee mainiosti toimeen toisten koirien kanssa, joten pojan tulevassa kodissa voisi olla myös leikkisä kaveri. Silver ei myöskään ole mikään räksyttäjä eli sen tuleva koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Koska poika on saanut jo rokotukset, se on valmis matkustamaan omaan kotiinsa mahdollisimman pian. Silverin säkäkorkeus on n. 30 – 35 cm hujakoilla.

Silver luovutetaan uuteen kotiinsa kastroituna, sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä ja tautitestattuna uuden EU-passin kera.
Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

26.9.2014
Silver on varattu omaan kotiinsa!

Silver on matkustanut omaan kotiin 11.10.2014

Varausta hoiti Kata

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: