Kodin saanut: CREAM

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Cream 13.1.2013


CREAM

* n. 4-5 kk

* narttu

* Suomessa.

 

 

 

 

 

Vaalea Cream on saanut kasvaa yhdessä ikäistensä kahvipentujen kanssa samassa laumassa Glinan tarhalla Romaniassa. Kaikki viisi kahvipentua on jo varattu omiin koteihin, ja toivottavasti myös Creamia kohtaisi samanlainen onnenpotku.

Cream on normaali, avoin, utelias, sosiaalinen ja leikkisä kaveri, josta kasvaa aikuisena keskikokoinen koira. Cream etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan lempeä ja johdonmukainen koulutus, turvalliset kotiolot, aktiviteetteja sekä onnellinen, tasapainoinen koiran elämä seuraavaksi 10-15 vuodeksi. Koiran tulee mahtua elämääsi niin ylä- kuin alamäissäkin. Cream tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, loishäädettynä ja oman passin omistavana.

Tutustuthan sivuillamme ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen ja luovutussopimukseen. Huomioithan myös, että tuleva koti sitoutuu kastroimaan pennun kohtuullisen ajan kuluessa Suomessa (Kulkurit osallistuvat sterilointikuluihin 25 %:lla).

Päivitetty 24.12.2012

Cream matkustaa 12.1.2013 Suomeen, ja haluaisi hetimiten päästä omaan rakastavaan kotiin. Mikäli olet kiinnostunut Creamin adoptoinnista, ota yhteyttä, niin jutellaan lisää.

Päivitetty 3.1.2013

Iloinen ja todella ystävällinen Cream on nyt saapunut kotihoitoon Suomeen ja etsii rakastavaa kotia! Creamin kotihoitaja kertoo ensimmäisen Suomessa olopäivän jälkeen, että tytöllä on sisäsiisteyden alkeet hallussa, eikä ongelmia ole ollut isojen koirien tai kissojen kanssa. Kerma painaa nyt 6 kg.

Päivitetty 13.1.2013

Cream on varattu <3

Päivitetty 19.1.2013

Cream on saanut oman kodin <3

Päivitetty 20.1.2013

Yhteydenotot Taijalle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: