Kodin saanut koira: HOMER

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

 

19.7.2015
Yhteistyötahomme eläinklinikka OneVetissa työskentelevä Dr. Adina tutustui Homeriin, ajaessaan kotipihaansa ja auton oven avautuessa oli Homer jo saman tien Adinan autossa. Etsinnöistä huolimatta, ei Homerille löytynyt omistajia, joten tämä rohkelikko etsii nyt kotia Kulkurien kautta.

Homer on niin aktiivinen ja energinen kuin on iloinenkin. Jo tuo autoon meneminen kertoo pojan rohkeudesta ja luottamisesta ihmisiin. Homer ei jännitä mitään, eikä ketään ja tuleekin hyvin toimeen muiden koirien kanssa, kuten myös ihmisten, ei jännitä edes vieraita. Letkeä koira, joka iloisuudellaan ja ransumaisella olemuksellaan saa kenet tahansa hyvälle tuulelle.

Paino noin 18 kg ja korkeus noin 50 cm.

19.9.2015
Kulkurien aktiivit tapasivat syykuussa Homerin ja he kertoivat tämän hieman jännittävän sisällä, kuten uusista kuvista huomaa, mutta ulkona muuttui olemus kokonaan ja sieltä tuli se iloinen ja leikkisä Homer jälleen esille. Homer on leppoisa, rauhallinen ja säyseä koira, joka pyöri vieraidenkin jaloissa, rapsutuksien toivossa. Hauska persoona niin ulkoisesti, kuin sisäisestikin.

18.11.2015
Homer on edelleen ihana oma itsensä. Rauhallinen, ihmisiä rakastava letkeä olemus. Muut koirat eivät Homeria juurikaan hetkauta, eikä ruokakaan nosta tätä koiraa puolustus kannalle. Homeria voi käsitellä helposti, mutta rapsuttelut ovat parasta, mikäli Homerilta kysytään. Kuvia ja video lisätty ransukoira Homerista.

24.11.2015
Homerin matka kohti kotia voi alkaa. Hänet on tänään varattu.

12.1.2016
Homer on jo hetken ollut onnellisesti kotona. Homer, kotoisammin Helmeri saapui 8.1.2016 omaan rakastavaan kotiin.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Homer saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Homer on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Stina Nurmikoskelle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: