Kodin saanut koira: ISOLDA (nyk. Aada)

Syntymäaika: 12/2015
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

17.5.2016
Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä. Odain tarha on yksi siisteimmistä kunnallisista tarhoista. Siellä koirista pidetään edes vähän huolta ja niitä kohdellaan suurimmaksi osaksi lempeästi. Vaikka tarhalla asuu lähes 500 koiraa, on ilmapiiri tarhalla yllättävän rauhallinen. Odaita johtaa muista kunnallisista poiketen hyväsydäminen nainen, joka todella välittää koirista. Niinpä hän aina mahdollisuuksien mukaan pyytää paikallisia eläinsuojelijoita ottamaan tarhalta koiria ja tarjoamaan niitä adoptioon, jotta ne saisivat mahdollisuuden parempaan elämään.

 

Tammikuussa Kulkurien yhteistyötarhaa, Asociatia A Doua Sansaa ylläpitävä Carmen Mandescu pääsi pitkästä aikaa käymään Odain tarhalla. Koiria on satoja, mutta valinta on jotenkin tehtävä ja näiden valittujen joukossa oli pienen pienet pennut, Odea, Glenda ja Isolda.

Isolda on rohkea koira, joka tulee tekemään tuttavuutta välittömästi, mutta Isolda tekee sen niin kauniisti ja hellästi ja se on hyvin kiltti ja rauhallinen koira. Joskus koiran kuvaaminen sanoin on niin vaikeaa, kun vain voisi laittaa sadottain kauniita sanoja peräkkäin, niin sitä on Isolda. Isolda hakee kovasti huomiota ja viihtyy ihmisen läheisyydessä ja mikäli siihen voisi jäädä, se jäisi.

Isoldan toinen silmä on hieman pienempi ja vilkkuluomi näkyy selvemmin, kuin toisessa silmässä, siksi silmät näyttävät jonkun verran erinlaisilta. Mahdollisesti on saanut jonkun osuman silmään pienenä, mutta tämä ei häirinnyt koiraa mitenkään. Seuraamme kuitenkin silmän tilannetta.

Isoldasta arvioidaan kasvavan noin 50 cm ja paino tuolloin noin 15-20 kg

 

28.5.2016
Suloinen Isolda on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

10.7.2016
Isolda eli nykyisin Aada, matkasi kovin odotettuna perheenjäsenenä, eilen 9.7.2016 omaan kotiin.

 

Kuulumisia kodista: 20.8.2016
Tässä hieman Aadan (Isoldan) kuulumisia nyt, kun Suomeen tulosta on kuutisen viikkoa aikaa.

Aada kotiutui Suomeen tulonsa jälkeen tosi hyvin, vaikka joutuikin seikkailemaan mummolan ja mökin välillä. Mökiltä ja mummolasta monta kivaa koirakaveria, joiden kanssa koko heinäkuu meni telmiessä. Nyt olemme kotona olleet reilut pari viikkoa ja hienosti on mennyt täälläkin. Vielä opetellaan sisäsiisteyttä ja kokeillaan hammastelua, mutta tosi hienosti on Aada kotiutunut, eikä pode mitään eroahdistuksia tai tuhoa huonekaluja. Isoveljen kanssa juoksevat joka päivä takapihan lammasaitauksessa ja telmivät kyllä aika paljon myös sisällä. Vielä ei Aada oikein ole uskaltautunut uimaan vaan tyytyy katselemaan, kun isoveli ui pallon perässä. Ehkä sitten ensi kesänä!

Aadasta on myös kuoriutunut aikamoinen pikkupomo, ja välillä näyttää, että se pitää ruodussa isoveljeään, jonka olimme aiemmin arvioineet aika voimakastahtoiseksi urokseksi. Ehkä se on sitten se kimeä ääni, jota Aadasta lähtee (ja paljon!), mikä vähän pelottaa isoakin jättiläistä. 🙂 Vaikka pieni, ärhäkkä pomo välillä vähän kokeilee rajojaan, on se silti hirmuisen hellyyttävä tyttö, jolle suukottelu on suorastaan pakkomielle.

Emme ole vielä käyttäneet Aadaa eläinlääkärissä sitä silmää näyttämässä, mutta syyskuun puolella varmaan mennään tsekkauttamaan se. Silmä näyttää päivä päivältä paremmalta ja normaalimmalta, tiedä sitten mikä syy siihen on.

Aadalla ja perheellä siis kaikki hyvin. Ihanampaa tyttöä emme olisi voineet saada, ja kyllä Aadakin vaikuttaa oikein onnelliselta koiralta. Napakymppi siis! 🙂

 


 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Isolda saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Isolda on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: